Kuopiossa järjestetään vuonna 2025 suunnistuksen MM-kisat. Maastokilpailuna toteutettavien kisojen järjestelyissä on mukana myös Joutsan suunnistuspiireistä aiemmin tuttu rutalahtelaislähtöinen Jarmo Puttonen (kuvassa), joka toimii kisojen kartoittajatiimissä ja yhtenä ratamestarina.

Nelihenkinen kartoittajatiimi aloittaa Puttosen mukaan työnsä jo tänä keväänä, ja tekee kaikki MM-kisoihin liittyvät kartat – käytännössä kulkee maastoalueet läpi tabletin ja gps-laitteen kanssa, ja merkitsee ylös kohteet, mitkä suunnistajan on tärkeä nähdä maastossa.

– Meillä on kaksi tyyppiä, ketkä tekevät maastotyötä. Minä olen vähän niin kuin varamiehenä maastotyöhön. Olen enemmän konemiehenä siinä, eli piirrän karttoja ja teen niistä layoutin, kertoo Puttonen.

Maastotyöt pitää olla tehty syksyyn 2024 mennessä. Oman työnsä Puttonen arvelee jatkuvan kesäkuulle 2025, koska karttojen layoutit ja ratapiirustukset tehdään vasta viikkoja ennen kilpailuja.

– Sillä varmistetaan, ettei tulee mitään hakkuuaukkoja tai uusia teitä tai mitä nyt voi tulla. Maastoon tulee muutoksia tosi paljon nykyään lyhyelläkin aikavaroituksella.

Ratamestarina Puttonen puolestaan tekee radat MM-kisojen pitkän matkan kilpailuun. Pitkän matkan ohella kilpailuissa mitellään keskimatkalla ja viestissä.

Suomi on isännöinyt suunnistuksen MM-kisoja neljästi, viimeksi vuonna 2013. Kisat järjestetään Jarmo Puttosen mukaan nykyisin joka toinen vuosi, vuorovuosin maasto- ja sprinttikisoina. Maastokisoihin verrattuna taajamassa juostavan sprintin etuna on se, että sprintin voi järjestää lähes missä tahansa maassa.

– Suunnistus on hyvin kansainvälinen laji, mutta osassa niistä maista, missä sitä harrastetaan, metsiä saattaa olla aika vähän käytössä. On Keski-Euroopan pieniä maita, missä on vaan viljelysmaata, ja kaikki metsäalueet ovat enemmän tai vähemmän suojeltuja, niin sinne maastoon saattaa olla vaikea saada lupia noin isoille kisoille. Mutta kaikkialta löytyy taajamaa, että sellaisetkin maat pystyvät järjestämään sprinttikilpailuja, vertaa Puttonen.

Eri kisoja järjestäessä aikaikkuna on hänen mukaansa erilainen. Sprinttikisoissa kartat tehdään lähempänä kisapäivää, koska esimerkiksi yksi ainoa alueella yllättäen alkava putkiremontti voi estää pääsyn johonkin pihaan, jonne on ollut tarkoitus mennä. Maastokilpailussa aikaikkuna on hieman pidempi

– Siellä yleensä pystyään kuitenkin haistelemaan, jos sinne metsäkone ilmestyy jonkun tontin nurkalle. Sitten pitää ruveta soittelemaan, että onko pakko kaataa puut huomenna, vai voisiko kaataa vasta ensi viikolla, sanoo Puttonen.

Luhangassa kilpailtiin kesällä 2020 Jarmo Puttosen 50-vuotisjuhlan kunniaksi Jake50-rastit. Kuvassa ratamestari Puttonen tutkimassa juuri maaliin tulleen Kirsi Ilmosen kanssa kisapäivän karttaa. Kuva: JS Arkisto / Jonna Keihäsniemi

Jarmo Puttonen on niin kartoittajana kuin ratamestarinakin kokenut, esimerkiksi ratamestarina hän toimi ensimmäisen kerran jo 14-vuotiaana isänsä Kalevi Puttosen kanssa. Joutsan seudulta Puttosen kenties parhaimpana ratamestarimeriittinä muistetaan vuoden 1992 Rutalahden SM-kisat, joiden aikaan hän oli vain parikymppinen.

Vaikka onkin kilpaillut aikanaan suunnistuksessa aktiivisesti ja ollut Suomen suunnistusmaajoukkueen B-ringissäkin, Puttosta on aina kiinnostanut enemmän ratojen tekeminen kuin kisaaminen. Hän arvelee hyötyneensä aktiiviurallaan siitä, että on suunnitellut koko ajan ratoja ja täydentänyt myös karttaa.

– Siitä on varmaan ollut aika suuri apu suunnistusajatteluni kehittymiselle. Olen osannut katsoa vähän toiseltakin puolelta sitä, että mitä ratamestari on tällä välillä ajanut takaa.

Puttosen haaveena on, että suunnistuksen suurtapahtuma Jukolan viesti järjestettäisiin joskus Joutsassa. Hän pitää Tammimäkeä sopivana maastona ja Josemoraa valmiina kilpailukeskuksena, mutta sanoo järjestäjien puuttuvan. Hän arvelee Joutsan olevan Jyväskylän ja Lahden suunnistusväelle liian kaukana tapahtuman järjestämiseen, ja jatkaa, että järjestäminen vaatisi kymmenkunta henkeä.

– Jos minä olen se yksi, niin se ei vielä riitä.

Sekä aloittelija että kilpailija kokevat lajissa rastin löytämisen riemun

Itä-Päijänteen rastin kasvatti, entinen maajoukkuetason suunnistaja Jarmo Puttonen kuvaa suunnistusta lajiksi, jota ihminen voi harrastaa koko ikänsä. Lajissa voi kilpailla, mutta se on Puttosen mukaan suosittu kuntoilumuotonakin. Niin aloittelija kuin kilpailijakin kokee lajissa rastin löytämisen riemun.

– Kun sen löytää, niin on se semmoinen itsensä voittamisen tunne. Että jes, kyllä minä tämän osasin. Ja aina siitä rastilipun näkemisestä, vaikka sen on nähnyt miljoona kertaa, ja tietää, että tuossa kiven takana se on, mutta kun se rastilippu siellä on, niin siitä tulee hieno fiilis, sanoo nykyisin Suunta Jyväskylää edustava Puttonen.

Hän uskoo, että suunnistuksella on tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet olla suurien massojen liikuttaja, onhan ihmisellä nykyteknologian myötä turvallisempi olo metsässä. Suunnistusratoja myös tehdään hänen mukaansa nykyisin helpommiksi, että vähemmän luonnossa liikkuvienkin on helppo kulkea niitä.

51-vuotias Puttonen suunnistaa yhä ja kilpaileekin, mutta on jo kohdannut ja hyväksynytkin ikääntymisen lajiin tuomat rajoitteet. Vielä kymmenen vuotta sitten hänen oli vaikea hyväksyä niitä.

– Silloin oli niin lähellä muistikuva siitä, millaista vauhtia on huippuaikana metsässä mennyt. Se oli tosi masentavaa, kun ei jaksanut, ja vauhti oli kaksi minuuttia kilometrillä hitaampaa. Ja sitten rupesi tekemään virheitä, kun oli niin huonossa kunnossa. Oli pitkä jakso, ettei suunnistaminen ollut kovin motivoivaa, hän muistelee.

Nyt Puttonen on hyväksynyt sen, ettei ”moottorissa ole enää kuutioita ihan yhtä paljon” ja osaa nauttia siitä, että saa hyvän flow´n suoritukseen. Myös luonto on aina ollut hänelle tärkeä suunnistuksessa, tosin huippuvuosinaan hän ei juuri ehtinyt kiinnittää maastossa huomiota linnunlauluihin ja pikkueläimiin.

– Nyt osaa nauttia niistä eri tavalla, ja on aikaa pysähtyä ja katsoa vähän.

Puttonen asuu nykyisin Jyväskylässä, mutta Rutalahti on hänelle yhä tärkeä.

– Kyllä se semmoinen kotimaisema on, kuvaa Puttonen.

Tarja Kuikka