Runsaslumisen talven myötä autoja on vedetty hangista ylös ympäri Suomea, ja hinausliikkeiden puhelimet ovat pirisseet tiuhaan tahtiin. Tämän vahvistaa myös joutsalainen Mikko Eemeli Mäkinen, joka vastaa Autoliiton hinausliikennetoiminnasta. Etelä-Suomessa useamman vuoden viihtynyt Mäkinen päätti palata kotikonnuilleen Joutsaan vuoden 2020 lopulla. Onnistuneet neuvottelut pysyvästä etätyöstä sai Mäkisen puolisoineen asettumaan maaseudun rauhaan.

– Alun perin diili oli, että kävisin kaksi päivää viikossa Helsingissä töissä. Kuitenkin koronapandemian pitkittyessä homma muuttui niin, että nyt käyn Helsingin pääkonttorilla kerran kuussa, toteaa Mäkinen.

Mäkisen polku ammattiin johtaviin opintoihin ei ollut se perinteisin vaihtoehto. Mäkinen nimittäin lähti opiskelemaan Kotkan ammattikorkeaan vasta 29-vuotiaan ja valmistui reilut neljä vuotta myöhemmin liiketoiminnan logistiikan tradenomiksi. Valmistumisen jälkeen Mäkinen muutti avopuolisonsa kanssa Keravalle ja aloitti Autoliiton puhelinpalvelukeskuksessa työt. Vuoden päästä Mäkinen siirtyi Toyotan maahantuonnin rahoituspuolelle muutamaksi vuodeksi, kunnes Autoliitolta otettiin yhteyttä vuonna 2019.

– Entinen pomoni soitti ja kysyi, tulisinko takaisin hommiin. Autoliitolla oli yt-neuvottelut menossa ja organisaatiota uudistettiin. Entinen esimies kertoi uuden viran auenneen, joka vastaisi minun osaamistani. Tartuin tilaisuuteen ja sain kuukauden päästä kuulla, että hommaan ei edes kysytty ketään muuta, naurahtaa Mäkinen.

Vuonna 1919 perustettu Autoliitto on suomalaisten autoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastejärjestö. Autoliitto on osa ARC-konsernia, joka toimii yli 40 Euroopan maassa. Autoliiton suosituin jäsenyys on plusjäsenyys, joka on suunnattu pääsääntöisesti yli takuuikäisille autoille. Autoliitto tuottaa vuodessa noin 45.000 avustustapahtumaa.

Mäkisen vastuualueen verkosto käsittää noin 50 hinausliikettä eli alihankkijoita, joista eteläisin on Hangossa ja pohjoisin Utsjoella. Hinausautoja verkostoon kuuluu noin 260 kappaletta ja kuljettajia noin reilut 200. Autoliitto vaikuttaa paikallisesti Joutsassa ja lähikunnissa, sillä Mäkisen vastuulle kuuluvat Joutsan, Kangasniemen ja Pertunmaan alueelta löytyvät, yksittäiset hinausliikkeet. Myös verkoston laajentaminen on Mäkisen yksi työtehtävä.

– Autoliitossa pyritään tunnin vasteaikaan, eli asiakkaan soitosta tunnin päästä pitäisi olla apu paikalla. Kyllä Suomessa vielä löytyy kolkkia, joihin laajentaa ja vankentaa verkostoa, summaa Mäkinen.

– Työnkuvaani kuuluu sopimusten lisäksi myös tiedottaminen ja raportointi. Esimerkiksi jos maahantuojalta tulee uusi ohjeistus, vaikka hybridikäyttöisiin autoihin liittyen, minun vastuullani on tiedottaa hinausliikkeet läpi, jotta avustustilanteissa osataan toimia uusien käytänteiden vaatimalla tavalla, kiteyttää Mäkinen.

Mäkisen työpäivät sisältävät paljon puheluita sekä exceleiden täyttöä.

Mäkisen työ on hektistä toimistotyötä, johon vaihtelua tuo paikan päällä toteutettava hinausliikkeiden auditointi. Noin 50 työpäivää vuodessa Mäkinen kiertelee tapaamassa alihankkijoita ympäri Suomea. Puolestaan etätyöpäivät täyttyvät exceleistä ja puheluista, joita saattaa päivittäin kertyä noin 20–30 kappaletta. Ainut ongelma etätöissä ovat tauot, joita Mäkinen ei vielä kahden vuoden jälkeenkään osaa pitää. Mäkisen mukaan kroppa kyllä kertoo työpäivän jäljiltä, että tauot jäivät jälleen pitämättä.

– Kesällä Joutsa on etätyöntekijälle tosi hyvä. Viime kesänä nappasin läppärin matkaan ja kävin muun muassa Myllykoskella ja Uikilla tekemässä töitä. Kyllä luonto antaa kivaa vaihtelua kotitoimiston maisemiin, toteaa Mäkinen.

Joutsan kunnan virallista etätyöpistettä Mäkinen on harkinnut testaavansa.

– Kunnan etätyöpiste voisi mielestäni olla houkuttelevampi, kenties sellainen lounge-tyyppinen oleskelutila. Nykyinen on hieman konttorimainen, niin miksei sitä tai jotain muuta tilaa voisi remontoida. Täällä kuitenkin on tyhjiä liiketiloja tarjolla. Veikkaan että en ole ainut etätyöläinen täällä, jolla alkaa kotikonttorin seinät kaatua päälle ja vaihtelu virkistäisi, kiteyttää Mäkinen.

Työnsä parhaiksi puoliksi Mäkinen listaa oman aikatauluttamisen sekä tietynlaisen vapauden.

– Parasta työssä on se, että saa olla niin monien ihmisten kanssa tekemisissä. Myös murteet tuovat kivaa lisää työpäivien puheluihin, toteaa Mäkinen.

Jonna Keihäsniemi

Mikko Mäkinen tekee pääsääntöisesti etätöitä Joutsassa, mutta hinausliikkeiden auditointi vie miestä ympäri Suomen noin 50 työpäivää vuodessa.

Tagged with →