Järjestyksessään 86. Päijänteen ympäriajo kaasutellaan tulevana viikonloppuna 173 kuljettajan voimin. Kilpailun on kokenut joitakin muutoksia ja näkyvin uudistus on lähtöpaikan muutos. Lauantaina kilpailijat lähtevät reitille Vääksystä, Hotelli Tallukasta, johon palataan yötauolle.

Uudistuksista huolimatta seutukunnan kaksi maastokoetta ovat säilyneet mukana tämän vuoden reitillä. Lauantaina alkuillasta ajetaan tammijärveläisen Risto Heikkosen järjestäjävastuulla oleva ET11 ja heti perään Vaihelan nurkilla Joutsan Moottorikerhon hoitama ET12.

Jälleen tänä vuonna myös yleisö on tervetullutta seuraamaan kilpailua maastoon. Kisassa on mukana yksi paikallinen kilpailija; Joutsan Moottorikerhoa edustava Roni Sutinen starttaa reitille C21-luokassa.

Jonna Keihäsniemi

Jo järjestyksessään 86. Päijänteen ympäriajo kisataan tulevana viikonloppuna. Joutsan seutukunnalla ajetaan kaksi maastokoetta. Kuva JS Arkisto.

Tagged with →