Viron itsenäisyyspäivä on 24.2. Juhlapäivä alkaa aina lipunnostolla aamulla kello 7.33 Tallinnan Toompeanmäellä, jonne kerääntyy paljon väkeä kuuntelemaan kuorolaulua, soittokuntaa ja juhlapuheita. Juhlallisuuksien jälkeen syödään soppaa suojeluskunnan teltalla ja mennään hyvillä mielin kotiin jatkamaan pyhäpäivän viettoa.

Aamu-unisuuttani en ollut vielä kertaakaan käynyt lipunnostossa, mutta tänä vuonna päätin lopulta lähteä. Jopa tuli päivä valittua! Lipunnostotilaisuuden tunnelma jäi lähtemättömästi mieleen, sillä se alkoi Viron parlamentin puhemiehen ilmoituksella siitä, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja kuinka Viro tuomitsee asian jyrkästi.

Aamuhämärässä puhemiehen, presidentin, entisen presidentin, arkkipiispan ja muiden silmäätekevien olemukset olivat vakavat. Kuoron laulamat virolaisille hyvin tärkeät isänmaalliset laulut tuntuivat erityisen kirpaisevilta. Tilaisuuden jälkeen ihmiset lähtivät koteihinsa, mutta tuntui, että kylmä kivi oli asettunut kansakunnan vatsaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin parin korttelin päässä kotoa kulkenut puolustusvoimien paraati tuntui myös tärisyttävältä. Kun Naton koneet tekivät ylilennon tuttujen maisemien yli, oli pakko ajatella, että toivottavasti näitä koneita saadaan jatkossakin katsella vain näissä näytöksissä.

Viimeisen reilun parin viikon aikana olen nähnyt ympärilläni järkyttyneitä virolaisia. Sodan ensimmäisellä viikolla työyhteisössä tunnustettiin avoimesti, että töihin keskittyminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Järkytyksen keskellä alkoi myös toiminta. Pian sodan alkamisen jälkeen Tallinnassa oli tiettävästi suurin mielenosoitus Viron uuden itsenäisyyden aikana. Yhteinen vihollinen yhdisti kansan nopeasti. Nyt monenlaiset avustuskanavat toimivat täysillä ja kaupunki on avannut pakolaisten vastaanottokeskuksen. Pakko onkin, sillä ukrainalaisia on tullut Tallinnaan tuhansia.

Viron-vuosieni aikana olen monesti kohotellut kulmiani sille, kuinka suoraviivaisesti ja ilman silkkihanskoja virolaiset ja täkäläinen media puhuvat itänaapurista. Virolaiset puolestaan ovat ihmetelleet suomalaisten huoletonta asennetta yhteistä suurta rajanaapuria kohtaan. Nyt viimeistään on suomalaisen aika ottaa hattu kauniiseen käteen ja todeta, että taisitte olla oikeassa.

Tunnen olevani ihmeellisessä historian hetkien ja paikkojen nivelkohdassa, kun minä, sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen kansalainen koen näitä asioita ja tunnelmia Nato-maassa, jossa kaikilla ikäisilläni ja sitä vanhemmilla on vielä miehitysaika hyvässä muistissa.

Enkä koskaan olisi voinut arvata, että oma lapsi kysyy, pitääkö meidän nyt jättää koti ja paeta. Siihen kysymykseen kuitenkin jouduin hapuilemaan vastausta sodan toisen päivän iltana.

Voi teitä typeriä, vallanhimoisia vanhoja yksinvaltiaita. Ei teidän käärinliinoissanne ole taskuja, eikä kukaan teitä tästäkään kiitä.

Silja Hurskainen

Kirjoittaja on tammijärveläinen Tallinnassa.

Tagged with →