Klassisen voimanoston EM-kilpailut käydään Liettuan Vilnassa 8-.13.3.2022. Joutsalaislähtöinen Sanna Oksanen oli yksi Suomen maajoukkueen edustajista naisten Master II 63-kiloisten sarjassa, jonka mestaruudet ratkottiin keskiviikkona 9.3.

Kokonaistuloksen lisäksi jokaisesta suorituksesta jaettiin myös lajikohtaiset mitalit. Oksanen sai penkkipunnerruksesta EM-hopeaa tuloksella 77,5 kiloa ja mitali oli se, mitä hän alun perin kisoista lähti hakemaan. Kyykyssä Oksanen teki kisaennätyksensä 115 kiloa ja maastaveto oli Oksasen mukaan huonoin lenkki, vain 120 kiloa. Kokonaiskilpailussa Oksanen sijoittui kuudenneksi.

Oksanen voitti Suomen mestaruuden viime marraskuussa N50 alle 63-kiloisten sarjassa ja samalla aukesi oikeus edustaa Suomea kansainvälisellä tasolla. Sekä SM- että EM-kisoihin valmistautuminen oli Oksaselle melkoinen selviytymistarina. Elokuussa selästä leikattiin iso välilevytyrä ja siitä SM-kisoihin oli aikaa vain 14 viikkoa. Heinä-elokuun Oksanen oli läpsyjalkainen ja vasemmasta jalan voimat oli nollissa.

Koska kuntoutuminen kuitenkin meni eteenpäin ja kunto oli hyvä, halusi Oksanen ehdottomasti lähteä kansallisiin kisoihin. Juuri ennen EM-kisoja Oksanen kävi helmikuun lopulla nappaamassa Suomen mestaruuden penkkipunnerruksesta. Ehjä harjoituskausi marraskuun kisan jälkeen sekä valmentaja Juho Kuusisaaren tekemät harjoitukset ja viimeistelyt antoivat varman pohjan lähteä Vilnaan.

– Painonpudotus on osa lajia, koska kyseessä on painoluokkalaji. Aloitin jo tammikuun alusta siistimään ruokailujani, jotta voisin stressittömästi mennä kisapuntarille. Myös niin sanottuun painonvedätykseen olen ostanut itselleni ravintopuolen valmentajan tuekseni. Lisäksi ennen kilpailua jätän kaikki stressiä aiheuttavat asiat pois elämästäni ja elän omassa kuplassani jonkin aikaa, summaa Oksanen.

Sanna Oksanen Suomen maajoukkueen edustusasussa. Kuva: Tapio Hyvönen

Kysyttäessä Oksaselta omaa mielipidettä kilpailusta nousevat liikutuksen kyyneleet silmiin.

– Suomen maajoukkueessa edustaminen oli hienoa ja todellakin fiilikseen vaikutti se, että oli edustusasu päällä. Ekat kansainväliset kisat olivat huikea kokemus. Se, että kun laittaa itselleen tavoitteita ja tekee asioita niiden eteen, niin kova työ palkitaan. Vastoinkäymiset ei ole este edistymiselle, ne ovat vain hetkellisiä hidasteita. Koskaan ei kannata luovuttaa, kiteyttää Oksanen.

Iso kiitos Oksaselta lähtee somen kautta sekä paikan päällä muilta kilpailijoilta tulleille kannustuksille.

– Ilman taustajoukkoja en olisi tähän pystynyt. Ja iso kiitos kaikille joutsalaisillekin siitä, että elätte urheilijamatkallani mukana. Kaikki tsemppiviestit ovat merkinneet paljon, kiittelee Oksanen.

Seuraavaksi olisi penkkipunnerruksen MM-kisat toukokuun lopussa, mikäli Oksanen valitaan Suomea edustamaan. Elokuussa on penkkipunnerruksen EM-kisat ja syksymmällä voimanoston MM-kisat.

– Ja tietysti marraskuussa voimanoston SM-kilpailut, missä viimeistään haluan Suomen ennätyksiä (penkkipunnerrus 80 kg ja kyykky 120 kg) omiin nimiini. Eli nyt treeniä kohti tavoitteita, tiivistää Oksanen.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Sanna Oksanen kilpaili viime viikolla Vilnassa voimanoston EM-kilpailuissa.