Ensi sunnuntain Raamatunteksti (Matt 15:21-28) koskettaa; siinä vieraaseen heimoon kuuluva, kanaanilainen nainen pyytää Jeesukselta apua tyttärelleen. Ymmärrämme äidin hätää. Hätä oman lapsen tai läheisen ihmisen puolesta on elämän suurimpia koettelemuksia. Avun etsiminen on viimeisen oljenkorren tie ja tätä tietä kertomuksen nainenkin hädissään kulki.

Jeesus ensin vaikenee, mutta nainen ei luovuta. Hän uskoo, että Jeesus voi auttaa ja siksi juoksee perässä ja jatkaa avun pyytämistä. Itse asiassa hän huutaa ja opetuslapset tuntevat olonsa kiusaantuneiksi. He pyytävät Jeesusta tekemään asialle jotain, mutta Jeesus vastaa: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten”.

Tylyntuntuisessa vastauksessa on selkeä rajaus; hän ei kuulu joukkoon. Oletko sinä joskus joutunut tuon kokemuksen äärelle: minä en kuulu joukkoon. Muita ymmärretään, muut saavat avun, muiden rukoukset kuullaan. Minä vain en kuulu joukkoon. Missä lienevät ihmisryhmät, jotka me rajaamme ulos porukasta tuon kokemuksen äärelle: minä en kuulu joukkoon?

”Minä en kuulu joukkoon”, olisi tuo nainenkin voinut ajatella ja niin hän ei koskaan olisi päätynyt Raamatun lehdille. Me kuitenkin kuulemme vieläkin hänen hellittämättömän huutonsa: ”Herra auta minua!” Pieni murunen siitä avusta ja voimasta, joka Jeesuksella on, riittää hänelle. Sitä Jeesus ei häneltä kieltänyt.

Kertomus rohkaisee meitä vaikeinakin aikoina roikkumaan kiinni armon murusissa. Murunen riittää, kun se on Jumalan armoa. Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa poistuivat kaikki raja-aidat ihmisten väliltä; pelastus koskee koko maailmaa.

Kirjoitan tätä talvirippikoululeirillä Pekkasissa. Tänään opetin nuorille Jumalan puhelinnumeron 5015. Psalmi 50:15, jossa Jumala sanoo: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä. Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.” Rukoilen, että elämän myrskyissä he, niin kuin sinäkin, lukijani, ja minäkin, sitkeästi riippuisimme kiinni armon murusissa.

Annukka Nuto

Joutsan seurakunnan kappalainen

Tagged with →