Joutsan valtuuston kokouksessa 21.2. tehtiin kaksi valtuustoaloitetta. Toisen teki Kalle Willman (kok.) ja toisen vihreiden Lea-Elina Nikkilä.

Willman esittää, että kunnanhallitus ryhtyisi korjaaviin toimenpiteisiin palvelusetelin arvon korottamisessa. Kunta on myöntänyt palveluseteleitä tehostettuun palveluasumiseen vuodesta 2016 lähtien oman kapasiteetin ylityttyä, mutta setelihinnat on pidetty samoina alusta lähtien.

Nikkilä esittää aloitteessaan, että kunta käynnistäisi yhteistyön Suur-Savon Sähkön kanssa teollisen luokan aurinkopaneelipuiston perustamiseksi turvetuotannosta poistuneelle alueelle sekä että Joutsa tekisi kunta-alan energiatehokkuussopimuksen. Hän mainitsee erityisesti Höystösensuon, joka on maakuntakaava 2040 -luonnoksessa merkitty potentiaaliseksi tuulivoima-alueeksi.

Janne Airaksinen