Pikkupoikana 1960-luvulla sain joskus äidiltä tehtäväksi käydä kauppa-autolla. Nuorisolle (lukeeko tätä?) tiedoksi, että kauppa-auto oli isokokoinen auto, jossa oli myynnissä mm. elintarvikkeita ja se kiersi pitäjillä ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Kun olin ujo ja hiljainen syrjäkylän poika, en halunnut myyjän kanssa puhua. Siksi äiti oli kirjoittanut valmiiksi ns. ostoslistan, jonka mukaisesti myyjä täytti ostoskassin. Yleensä asiointi onnistui niin, etten joutunut sanomaan sanaakaan. Usein ennen asialle lähtöä varmistin vielä äidiltä, että ”eihän tarvii tätille puhua?” Siihen maailmanaikaan myyjät kun olivat pääsääntöisesti ”tätejä.”

Olen nyt ilolla todennut, että pankit ovat lopultakin huomioineet tämä syrjäkylien hiljaisten toiveen, eikä asiointitilanteessa tarvitse enää puhua. Monien vuosien ajan jouduin useasti kasvokkain pankkitoimihenkilöiden kanssa. Kylällä liikkuessa saattoi tavata jopa itsensä pankinjohtajan ja kun yritti kömpelösti puhua ”small talkkia”, niin pian huomasi olevansa ylivelkaantunut omakotiasuja, jolla on velkavetoinen autonkottero pihassa…

Olisi kyllä pitänyt olla äidin kirjoittama lappu ojentaa pankinjohtajalle, että mihinkä ja minkä verran sitä velkarahaa, eikä sitten yhtään enempää!

Nyt ei ole enää moisesta pelkoa! Pankkien konttorit ovat onneksi häipyneet isompiin pitäjiin. Voin kulkea rauhassa läpi kylän keskustan ja todennäköisyysprosentti, että törmäisin virassa olevaan pankkitoimihenkilöön on talletuskoron luokkaa. Jos haluan yhteyden pankkiin, se käy rahalaitosten markkinointiviestinnän mukaan ”todella joustavasti” nykypäivän digitaalisilla laitteilla! Joustavuus tässä yhteydessä on toki yhdensuuntaista…

Halutessasi puhelinyhteyden pankkiin, joudut joustamaan ja varaamaan erikseen soittoajan. Mikäli haluat fyysisesti pankkiin neuvottelemaan vaikkapa lainasta, joudut joustavasti menemään toiselle paikkakunnalle. Jos et omista älypuhelinta ja siihen pankkiyhteyttä, niin silloin vasta joudutkin joustamaan! Olet silloin pankille yhtä tärkeä, kuin se siellä Junttilan tuvan seinässä!

Onneksi pankki on vielä minun ystäväni! Suhteemme on pidättyväinen, mutta syvyyttä ja pituutta siinä riittää. Saan siitä muistutuksen joka kuukausi oikein joustavasti suoraan puhelimeeni. Eikä tarvitse tätille puhua!

Jouni Lavia

Tagged with →