Digiavun tarjoamista kuntalaisille koskeva valtuustoaloite etenee Joutsan kunnassa. Joutsan Kokoomuksen valtuustoryhmän marraskuussa jättämässä valtuustoaloitteessa ehdotettiin, että kunta käyttäisi pienen osan sille kertyneistä vanhusten ja vammaisten palveluihin testamentatuista varoista hankkiakseen välittömiä digiasiantuntijapalveluja niitä tarvitseville kuntalaisille.

Aloitteessa esitettiin, että hankintaan osoitettaisiin enintään 40.000 euroa käytettäväksi tämän vuoden loppuun asti. Kunnanhallitus osoitti jo marraskuussa esitetyn summan digiavun toteuttamiseen ja antoi aloitteen perusturvalautakunnan valmisteltavaksi.

Lautakunta käsitteli aloitetta tällä viikolla, ja nyt digiavun toteuttamisen suuntaviivat ovat hahmottumassa. Perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäisen mukaan ensimmäinen askel asiassa on se, että kirjastossa pidetään maalis-huhtikuun vaihteessa kaksi Jyväskylän Kesäyliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteishankkeena toteuttamaa digitutor-tapaamista, joissa koulutetaan vapaehtoisia digitutoreiksi.

– Sen jälkeen on tarkoitus tehdä arvio siitä, miten digiapu jatkossa järjestetään Joutsassa, ja se arvio tehdään huhtikuussa. Ajatus oli, että kesän jälkeen pyöräytettäisiin käyntiin joko digitutor-toiminta sillä lailla, että käydään kotona ohjaamassa, tai sitten se on joku kahvilatyyppinen digikahvila, tai sitten se olisi tuossa Hyvinvointituvalla, kertoo Kääriäinen.

Kunta on keskustellut asiasta myös Puulan seutuopiston kanssa. Seutuopiston rehtori Mirka Savolainen kertoo ehdottaneensa esimerkiksi sitä, että opisto voisi järjestää keväällä tai syksyllä lyhyitä digikursseja ikääntyville ja selvittää mahdollisuutta siihen, että opiskelijoiden kurssimaksut tulisivat testamenttivaroista, jotta kurssit olisivat käytännössä asiakkaille ilmaisia.

– Toki maksullisia digikursseja meidän on mahdollista järjestää vaikka heti, jos saadaan osallistujia tarpeeksi, sanoo Savolainen.

Hän on Kääriäisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että ensin katsotaan, millainen tarve digiavulle on, ja sen jälkeen voidaan järjestää lisää koulutusta.

– Pyrimme tekemään toisiaan tukevaa toimintaa, ei päällekkäistä, jatkaa Savolainen.

Minkä tyyppistä digiapua kuntalaisille sitten tarkalleen ottaen tarjottaisiin, sitä ei ole perusturvajohtaja Kääriäisen mukaan vielä päätetty. Kääriäinen sanoo kuitenkin kyse olevan perustaidoista, esimerkiksi WhatsAppin tai sähköpostin käytön opettamisesta. Missä muodossa digiapua tarjotaankaan, siitä tullaan perusturvajohtajan mukaan tiedottamaan lähempänä kuntalaisille.

Tarja Kuikka