Joutsalaislähtöisen Veli-Matti Räsäsen kausi jatkui sunnuntaina Virossa Tartu Ski Marathonilla, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa Visma Ski Classicsin osakilpailu. Räsäsen hiihti sunnuntaina sijalle 35.

– Olosuhteet olivat jälleen haastavat kisa-aamuna sataneen uuden lumen vuoksi. Huomasin, että oma suksivalinta ei ollut ehkä paras mahdollinen uudelle lumelle. Päätin silti taistella koko kisan läpi periksiantamattomasti ja lopulta tuloksena olikin jälleen toistaiseksi paras sijoitus Visma Ski Classicsissa. Yleisesti meno tuntui monelta osin hyvältä ja tuloksesta jäi lopulta oiva maku, mikä on itselle lupaava merkki loppukauden kisoja ajatellen, toteaa Räsänen.

Jonna Keihäsniemi