Joutsalainen Haihatuksen Henki ry on saanut Taiteen edistämiskeskukselta (Taike) monitaiteen tekemiseen 30.000 euron toiminta-avustuksen. Taike jakoi lähes kahdellesadalle taiteenalan yhteisölle yhteensä 13,7 miljoonan euron verran toiminta-avustuksia vahvistaakseen ammattimaisen taiteentekemisen edellytyksiä Suomessa ja edistääkseen taiteilijoiden työllisyyttä.

Jaossa oli aiempaa enemmän monivuotisia avustuksia, suurin osa niistä jaettiin teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin toimijoille. Monivuotisilla avustuksilla Taike haluaa edistää taideyhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä ja muun rahoituksen hankkimista.

Avustukset olivat suuruudeltaan 20.000 eurosta 650.000 euroon, keskimääräinen summa oli 70.000 euroa. Lähes 60 prosenttia rahoituksesta kohdistettiin pääkaupunkiseudulle, sillä suurimmat vapaan kentän teatterit ja tanssiryhmät toimivat Helsingissä. Runsas puolet avustuksia saaneista on pääkaupunkiseudulta.

Tarja Kuikka

Kuvassa taidelaitos Haihatuksen toiminnan vetäjä ja Haihatuksen Henki ry:n puheenjohtaja Risto Puurunen. Kuva: Jonna Keihäsniemi / JS Arkisto.