
Joutsan seutukunnalla viime vuosina useita ralleja järjestänyt Yellow Racing Team sai lauantaina ralliväen liikkeelle Leivonmäellä järjestetyn LapWall-rallin merkeissä. Muuramelaistiimin järjestämä kansallisena kylärallina ajettu LapWall-ralli koostui viidestä erikoiskokeesta, joita ajettiin muun muassa Marjotaipaleen, Hirvenlahden ja Havumäen suunnalla. Yhteismittaa ek-pätkille kertyi noin 60 kilometriä.
Ralliin oli etukäteen ilmoittautunut runsaat 130 autoa, mutta peruutukset ja keskeytykset pudottivat autokuntien määrän jo ennen viimeistä erikoiskoetta lähelle sataa. Joutsan seutukunnalta oli mukava edustus, reilu puolenkymmentä autokuntaa Joutsasta ja Luhangasta.
Muutama muukin oli seudulta ilmoittautunut mukaan, mutta jäi viime metreillä pois. Lisäksi muutamassa kilpailuun osallistuneessa autokunnassa oli puoleksi joutsalaisedustus.
Ajo-olosuhteet olivat lauantaina hyvät, pikkupakkasta ja kirkasta poutasäätä – tosin aurinko saattoi pätkillä paikoin häikäistä. Yleisön pääsy penkalle oli koronarajoitusten takia alun perin epävarmaa, mutta kisan alla tuli tieto siitä, että yleisö pääsee kuin pääseekin paikalle. Yleisöä olikin liikkeellä lauantaina runsaasti.
LIsää aiheesta myöhemmin.
Tarja Kuikka
Yläkuvassa joutsalaiset Tomi Vanhatalo ja Raimo Vanhatalo.
