Joutsalainen Sami Heino tarvitsi sähköpöydän, millainen osuikin silmiin julkisen sektorin verkkohuutokaupassa. Kierto.netin kautta huudettavana oli runsaasti vanhan Keski-Suomen keskussairaalaan sairaalakalustoa. Heino teki kahdesta kohteesta tarjoukset ja molemmat menivät läpi.

Huutojen noutoaika oli maanantaiaamuna, jolloin Heino lastasi entisen lääkärin huoneesta ostamansa kaksi sähköpöytää, muutaman laatikoston sekä työtuolin kyytiinsä.

– Olin paikalla hyvissä ajoin ja minun lisäkseni tavaroita haki aamupäivän aikana noin kymmenkunta autoa, suurimmalla osalla oli kantajia mukana. Rakennukseen astuessa minulta kysyttiin nimi, mutta sen jälkeen sain haahuilla siellä omaan tahtiin.

– Löysin huoneen, jossa huutamani tavarat olivat. Ostamieni kalusteiden lisäksi huoneessa oli muun muassa erilaisia rasioita, joissa oli muun tavaran seassa muun muassa muistitikkuja. Pöydillä oli näyttöjä ja muuta tavaraa, joita jouduin siirtelemään pois tieltä, kertoo Heino.

– Lähtiessäni kysyin, tarvitseeko johonkin kuitata viedyt tavarat tai muuta. Ei ketään kiinnostanut, joten jatkoin matkaa kotiin. Kukaan ei siis tarkalleen ottaen tiedä, kuka sieltä haki ja mitä, Heino jatkaa.

Kotona Heino rupesi tutkimaan kalusteita tarkemmin. Yhden laatikoston pöytälaatikosta löytyi ilmeisesti potilastietoja sisältävää materiaalia.

– Laatikossa oli sekalaisen tavaran seassa 7 muistitikkua ja cd-levy, jossa oli ihmisen nimi ja sosiaaliturvatunnus. Lisäksi löytyi yhdeksän avaimen nippu, toteaa Heino.

Ensi töikseen Heino aikoo palauttaa mahdollisia potilastietoja sisältävät materiaalit Keski-Suomen sairaanhoitopiirille.

– Kyllä tässä tuli mieleen ajatus, että mitä jos tuossa löydetyssä materiaalissa olisi lukenut oma nimi. Aion palauttaa materiaalin takaisin sairaanhoitopiirin omistukseen, summaa Heino.

Jonna Keihäsniemi

Johtajaylilääkäri Paloneva pitää tapahtunutta hyvin vakavana

Vanhan Keski-Suomen keskussairaalan toiminta päättyi viime vuoden tammikuussa, jolloin väki muutti uuteen Sairaala Novaan vaiheittain. Muuton yhteydessä vanhaan sairaalaan jäi paljon kalustoa, jota nyt huutokaupattiin urakalla julkisen sektorin verkkosivustolla.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva pahoittelee suuresti sekä ihmettelee samalla tapahtunutta. Palonevan mukaan muuttoa valmisteltaessa kaikki tilat oli ohjeistettu käymään läpi.

– Tässä on selvästikin käynyt niin, että muuttoa valmisteltaessa laatikot ovat tältä osin jääneet henkilöstömme toimesta tarkistamatta. Toinen virhe on käynyt siinä, että eteenpäin myytäessäkään ei myytävää kalustetta ole tarkistettu kunnolla, toteaa Paloneva.

Palonevan mukaan cd-levyillä siirretään röntgen ynnä muita kuvia sairaalasta toiseen silloin, kun sähköistä kuvansiirtoyhteyttä ei kahden sairaalan välillä ole. Henkilötietoja sisältäviä muistitikkuja ei Palonevan mukaan pitäisi olla, sillä se ei ole sairaanhoitopiirin ohjeiden mukainen tallennusväline.

– Pääosin kuvat siirtyvät nykyään sähköisesti ja pyrimme mahdollisimman pitkälti sähköiseen sairauskertomukseen ja paperittomuuteen, jolloin tällaiset riskit pienenevät, kiteyttää Paloneva.

– Muistitikut ja CD-levyt ovat kyllä samalla tavalla salassa pidettäviä kuin paperitkin, jos ne sisältävät potilastietoja. Pidän tätä joka tapauksessa hyvin vakavana asiana ja olen hyvin onnellinen siitä, että tämä henkilö toimii vastuullisesti. Asia täytyy myös käsitellä meillä sisäisesti, summaa Paloneva.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Ensi töikseen Sami Heino aikoo palauttaa mahdollisia potilastietoja sisältävät materiaalit Keski-Suomen sairaanhoitopiirille.