Leivonmäellä ja sen ympäristössä ajetaan lauantaina 12.2. LapWall-ralli. Kilpailu ajetaan kansallisena kylärallina ja järjestäjänä toimii Yellow Racing Team ry. Kilpailuun on ilmoittautunut 134 autokuntaa ja sarjoja on luvassa parikymmentä.

Kisakeskus sijaitsee Leivonmäen keskustaajamassa entisen sahan alueella, jossa järjestetään kilpa-autojen tarkistus. Rallin startti tapahtuu vanhan grillin edustalta aivan keskustasta.

Reitillä on 5 erikoiskoetta, jotka ovat vain yhteen kertaan ajettavia. EK-kilometrejä kertyy yhteensä 60,9. Koko reitin pituus on noin 120 km. Huoltotaukoja on 2.

Järjestäjänä toimiva Yellow Racing Team on viime vuosilta vanha tuttu muun muassa Joutsenlampi-rallin toisesta tulemisesta. Tälläkin kertaa kilpailunjohtajana toimii muuramelainen Sami Heikkilä.

Tavoitteena kisan suunnittelussa oli uudistaa reittiä reilummin aikaisempiin tiimin järjestämiin kilpailuihin verrattuna. Reitti koostuu pääosin yksityisteistä, mutta mukana on myös valtion teitä.

– Valtion teiden osuuksilla reittiin saatiin mukaan sekä täysin uusia pätkiä että lisää raikkautta ajamiseen. Kaikki tiet ovat päivittäisessä käytössä ja säännöllisellä kunnossapidolla, jotta olosuhteet tarjoaisivat mielekästä ajamista ilman suurempia spooreja.

– Pimeän rallin ennakkotutustumiskiellon osalta kilpailijoilta odotetaan rehtiä ja tasapuolista käyttäytymistä, muistuttaa kilpailunjohtaja Heikkilä.

Koronarajoitukset aiheuttivat jännitystä viimeiseen asti, mutta tuoreimpien viranomaispäätösten mukaan ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei tällä hetkellä rajoiteta.

– LapWall-ralli on nyt 10. kisa 4 vuoden sisään, mitkä olemme järjestäneet Joutsan seutukunnalla. Tämä on meille juhlakisa, ja tällä seudun on miellyttävä järjestää ralleja, koska vastaanotto on kautta linjan niin positiivinen, kertoo Heikkilä.

Kilpailussa noudatetaan Harrastemoottoriurheilun kattojärjestö Ry:n harrasterallin tekniikka- ja kilpailusääntöjä.

Janne Airaksinen

Teemu Heino (vas.) ja Matti Heino osallistuivat Ford-erikoisluokkaan viime talvena järjestetyssä Kaasujalka-rallissa. JS Arkisto.