Joutsan Seudun Alakulma-palstan juttusarjassa nostetaan esiin lehden 50-vuotisen taipaleen kunniaksi vanhoja uutisia.

Näihin aikoihin vuonna 1973 Joutsan kauppiaat olivat huolestuneita myymälävoroista. Liikelaitosten edustajat pitivät palaverin, joissa vaihtoivat tietoja ja kokemuksia näpistyksistä. Useimmat joutsalaisliikkeet tehostivat yövartiointiaan ja hälytyslaitteistoja:

”Tähän saakka on myymälävarkauteen syyllistynyt päässyt sillä, että hän on maksanut näpistämänsä tavaran. Palaverissa sovittiin, että tästä lähtien varkaudet ilmoitetaan poliisille. Liikkeet päättivät myös palkata vieraspaikkakuntalaisen myymäläpoliisin, joka ryhtyy tarkkailemaan myymälöissä.”

Kuten varkaissakin nähtiin, ajoissa on paljon samaa, jotkut tavat eivät muutu. Kunnallispolitiikassakaan. Luhangan uusi valtuusto kokoontui tammikuun lopulla, ja valinnoista jouduttiin äänestämään parikymmentä kertaa.

Monet silloin käytössä olleet lautakunnat ovat kuitenkin vuosikymmenien varrella joko lopetettu tai niiden tehtävät yhdistetty. Näitä ovat ainakin hinnoittelulautakunta, kunnaneläinlääkärilautakunta, liikennelautakunta, majoituslautakunta, metsälautakunta, raittiuslautakunta, teollistamislautakunta, vesilautakunta ja väestönsuojelulautakunta. Ainakin poliittinen elämä on kiinnostanut tuolloin kansaa, ja jokaiselle halukkaalle on takuulla löytynyt paikka jostain kohtaa hallintoa.

Erikseen voi vielä mainita valinnat ilmoitustaulujen hoitajista kyläkunnille, kiinteän ja irtaimen omaisuuden tarkastajista, laivasiltojen hoitajista ja toripäivien järjestysmiehistä.

Maailmanpoliittinen tilanne on ennenkin ollut sellainen, että pahimpaan on pitänyt varautua. Useammassa lehdessä alkuvuodesta 1973 oli artikkeleita väestönsuojelusta. Joutsan väestönsuojeluorganisaatioon kuului kaikkiaan 140 henkilöä, sekä miehiä että naisia. Pitäjässä järjestettiin tälle organisaatiolle maksuttomia iltakursseja.

Sitten urheilua. Joutsenlammen henkilökunta on muodostanut keskuudestaan kaukalopallojoukkueen, joka voimaa uhkuen viimeisteli parhaillaan taitojaan kotinurkillaan: ”Nyt on vain kysymys siitä, mistä löytyy sopivia vastustajia. Olisiko muun Joutsan ryhdyttävä yhtynein voimin taltuttamaan lentoon pyrkiviä rantasipejä?”

Janne Airaksinen

Tagged with →