Vuodenvaihteessa moni päättää korjata rempallaan olevat ruokailu- ja liikuntatottumuksensa. Into tulosten tavoitteluun voi olla suuri, mutta silti se ei aina kanna kovin pitkälle. Kun puhutaan nimenomaan syömisestä, joutsalaislähtöinen ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri Marianna Hölttä (kuvassa) suosittelee unohtamaan isot ruokaremontit ja lähtemään liikkeelle pienestä ja konkreettisesta.

Eiran sairaalassa Helsingissä vastaanottoa elinkeinonharjoittajana toiminimellä pitävä Hölttä tietää, että pienet muutokset usein turhauttavat tuloksia toivovaa. Silti hän suosittelee aina asiakkailleen sellaisia pieniä muutoksia, missä nämä kokisivat voivansa onnistua, ja mitä nämä voisivat yrittää arjessaan toistaa monta kertaa peräkkäin, jotta muutoksesta tulee pysyvä.

– Baby steps, se on se. Vauvan askelin lähdetään liikkeelle ja yksi asia kerrallaan, opastaa Hölttä.

Ruokavalion ”korjausliikettä” tehdessä ei ole Höltän mukaan järkevä tehdä sellaisia asioita, mistä ei tykkää tai mitkä eivät tunnu itselle sopivilta. Ylipäätään Hölttä ei pidä painonhallinnassa järkevänä tiukan ruokavalion tekemistä. Hän myös jättäisi pois suorittamisasenteen syömiseen, sillä se ajaa epäonnistumisen kierteeseen. Lisäksi Hölttä kannustaa muistamaan, ettei ole hätää, vaikkei kaikki aina menisi ”niin kuin Strömsössä” eli onnistuisi täydellisesti.

Jos paino ei laske toivotusti, tuloksia odottava voi turhautua. Höltän mielestä jatkuvasta painon tarkkailusta pitäisi kuitenkin irrottautua, ja syömisessä olisi tärkeä miettiä muitakin tuloksia kuin painoa.

– Miten minä voin, jaksanko minä, tuoko tämä minulle lisää energiaa ja vireystasoa, havainnollistaa Hölttä.

Hän myös muistuttaa esimerkiksi syömisen ja stressinkin vaikuttavan painoon. Kun paino ei laske, kyse ei siis ole välttämättä siitä, että ihminen söisi väärin tai liikkuisi väärin, vaan kokonaisuudesta.

– On stressiä ja nukutaan huonosti. Sitä kautta paino ei tipu.

Ravitsemusterapeuttina Marianna Höltän erityisosaamisalueita ovat lasten ja nuorten ravitsemus, syömishäiriöt, tunnesyöminen, painonhallinta ja erikoisruokavaliot. Hänen vastaanotollaan käy kaikenikäisiä, mutta suurimpana asiakasryhmänä ovat nuoret ja työikäiset aikuiset. Eniten vastaanotolla käsitellään tällä hetkellä Höltän mukaan painonhallintaa ja vääristynyttä ruokasuhdetta, ja yksi iso yksittäinen aihe on myös lihavuusleikkauksiin liittyvä ravitsemusohjaus.

Painonhallinnan ja vääristyneen ruokasuhteen kanssa kamppailu on Höltän mukaan Suomessa yleistä. Mitään yksittäistä syystä siihen, että niin monen ruokasuhde on vääristynyt, ei hänen mukaansa ole, vaan jokaisella vaikuttaa oma tausta ja historia.

Hölttä pohtii, että Suomessa ollaan hyvinvointitietoisia ja terveellisestä syömisestäkin on paljon valistettu, mutta ehkä meillä on paine laihduttaa tai varoa ylipainoa, ja ylipainosta kannetaan syyllisyyttä – vaikka nykyisin kehon rauhasta puhutaankin enemmän. Paine ajaa Höltän mukaan siihen, että ruoka nähdään viha-rakkaus-suhteena. Ihmiset ovat myös hyvin tietoisia siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

– Jotenkin se jatkuva vertailu omasta tilasta muihin on hirveän helppoa, valitettavasti. Koska sitten sitä ajautuu taas siihen rinkiin, että kokee, että itsestä ei ole siihen. Tai että pitäisi tehdä paremmin ja paremmin, pohtii Hölttä.

Hieman päälle kolmekymppinen Marianna Hölttä on syntynyt Joutsassa ja viettänyt paikkakunnalla nuoruutensa. Vaikka Hölttä onkin asunut jo pitkään muualla, Joutsa tuntuu hänestä yhä kodilta. Kuva: Juuso Soininen.

Miten ravitsemusterapeutti Marianna Hölttä itse syö? Hän pyrkii syömään monipuolisesti ja terveellisesti, mutta ei kaihda herkkujakaan.

– Sanon aina, että terveellinen ruokavalio sisältää myös herkkuja. Moni aina ajattelee, että ravitsemusterapeutti syö todella terveellisesti, että siellä ei herkkuja ole. Mutta minä aina sanon, että minun hyvinvointini iso kannattelija ovat myös pullakahvit, naurahtaa Hölttä.

Hieman päälle kolmekymppinen Hölttä asui nuoruutensa Joutsassa, mutta muutti ylioppilaskirjoitusten jälkeen muualle. Hänen perhettään asuu yhä Joutsassa, ja hän käy yhä paikkakunnalla. Suhde Joutsaan onkin säilynyt lämpimänä.

– Kyllä Joutsa kaikin puolin kodilta tuntuu, vaikken ole enää pitkään aikaan asunutkaan siellä, sanoo Hölttä.

Tv-sarjan kuvaukset olivat ravitsemusterapeutille kuin normaali työpäivä

Kun Nelosella käynnistyi viime kesänä elämäntapamuutoksiin tähtäävään Obese-ohjelmaformaattiin perustuva tv-sarja Hurja painonpudotus Suomi, moni joutsalainen bongasi ohjelmasta joutsalaislähtöisen ravitsemusterapeutin Marianna Höltän. Sarjassa, jossa kymmenen suomalaista laittoi elämäntapansa uusiksi, Hölttä oli yksi heitä auttavista asiantuntijoista – muut olivat lääkäri, psykologi ja personal trainer.

Sarjan kohtaukset, joissa Hölttä oli mukana, kuvattiin kesällä 2020 Eiran sairaalassa. Ensimmäistä kertaa tv-kuvauksiin osallistuneen Höltän työ ei sarjassa poikennut hänen tavanomaisesta työstään.

– Toki huoneessani oli muutama ylimääräinen ihminen, kun oli kuvaajat ja äänittäjät ja näin. Mutta muuten pyrin siihen, että tapasin jokaisen asiakkaan kuin tapaisin normaalisti, kertoo Hölttä.

Ohjelmassa seuranta-aika oli kahdeksan kuukautta, mikä on Höltän mukaan pidempään kuin tyypillisesti elämäntapamuutosohjelmissa. Pidemmällä seurannalla haluttiin saada osanottajille pidempi aika muutosten tekemiseen.

Suomenkin televisiossa on nähty ulkomaisia elämäntapamuutosohjelmia, joissa suoritusaika on lyhyempi ja osanottajien ruoka- ja liikuntatottumuksia muutetaan rajusti. Rajulla muutoksella tulokset ovat kuitenkin Höltän mukaan harvoin pysyviä. Mutta monet ovat epätoivoisia ja heillä on paine saada kiloja pois kaikin keinon. Se näkyy myös Höltän vastaanotolla.

– Valitettavasti harvoin tulee asiakas, joka sanoo, ettei ole ikinä laihduttanut. Se on enemmänkin sitä, että olen tehnyt ihan kaikkeni. Valitettavasti se menee siihen suuntaan Suomessakin. Mutta nyt ollaan onneksi puhuttu vielä enemmän näistä pysyvistä muutoksista, ja vielä enemmän irtauduttu itsekurikeskeistä painonpudotuksesta. Ja toivottavasti suunta pysyisikin siinä, sanoo Hölttä.

Tarja Kuikka
Kuvat: Juuso Soininen