Toissa viikolla taivaalla näkyi melkoisia revontulimyrskyjä. Katselin kateellisena kuvia ja videoita sosiaalisesta mediasta, sillä itse nukuin kuin tukki nuo upeat yöt. En ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa! Mutta voi, jos osuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa. Merellä sattunut tulivuorenpurkaus peitti vyöryvään veteen ja tuhkaan pienen Tongan saaren Tyynellä valtamerellä. Pelottavia kuvia! Kun luonto näyttää voimansa, voi kuvia katsoa pelkäämättä kotisohvalta, mutta myrskyn silmässä ei halua olla kukaan.

Moni on myös saanut vangituksi kameran linssille sen kuuluisan sinisen hetken; hetken pimeän ja valon rajamailta. Sininen hetki haihtuu ja väistämättä muuttuu arjeksi, silti se on korvaamattoman tärkeä. Jokainen meistä tarvitsee niitä elämäänsä. Sinisessä hetkessä voi hengittää syvään ja rauhassa. Sinistä hetkeä voi viettää yksin tai yhdessä läheisten kanssa, mutta se on hetki, jossa meiltä ei vaadita mitään. Toivottavasti jokainen meistä saa elämäänsä riittävästi sinisiä hetkiä.

Sinisestä hetkestä voi joutua hetkessä myrskyn silmään. Äsken vielä kirkkaan taivaan alla ja nyt, aivan varoittamatta keskellä tummia värejä. Tummilta väreiltä ei elämässä säästy kukaan. Elämä ei kohtele meitä aina tasapuolisesti ja jonkun kohdalle tummia värejä kertyy enemmän kuin toiselle. Mistä löytyisi silloin vierelle kulkija, joka hetken aikaa pitäisi kädestä kiinni, tarjoaisi olkapään, jota vasten nojata? Kuka tyynnyttäisi myrskyn?

Ensi sunnuntain evankeliumi (Matt 8:23-27) kertoo, mitä tapahtui, kun Jeesuksen ja opetuslasten veneretki päätyy myrskyn silmään. Tilanne eskaloituu siihen pisteeseen, että opetuslapset huutavat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” Myrskyn silmässä ihminen tarrautuu millaiseen oljenkorteen hyvänsä. Opetuslapset kuitenkin olivat oikeaan aikaan oikeassa paikassa, vaikka tilanne ei siltä näyttänyt. Jeesus oli samassa veneessä. Hän haluaa olla myös kanssamme samassa veneessä, kun elämme vielä monenlaisen epävarmuuden keskellä.

Annukka Nuto

Joutsan seurakunnan kappalainen

Tagged with →