Kun aluevaalit on käyty ja tulos tiedossa, voidaan todeta Joutsan kuuluvan vaalien voittajiin. Kaksi paikallista ehdokasta, Sari Hovila keskustasta ja Pekka Huikko kokoomuksesta, saivat aluevaltuustopaikkaan oikeuttavan äänipotin.

Edes yhden edustajan paikan lunastamista pidettiin ennakolta vaikeana saavuttaa, saatikka sitten kahden paikan saalista. Luhanka ja Toivakka jäivät ilman omaa aluevaltuutettua, joten tältä kulmalta tulevat aluevaltuutetut kuuntelevat epäilemättä herkällä korvalla myös näiden kuntien tarpeita.

Ilman aluevaltuutettua jäivät myös Multia, Konnevesi, Kannonkoski, Kivijärvi ja Kinnula. Yli puolet paikoista meni Jyväskylään, kun kaupungin ilmoitti kotipaikakseen 36 henkilöä. Muiden kuntien osuus on 33 paikkaa yhteensä 69-jäsenisessä aluevaltuustossa. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin myös reuna-alueet tulevaisuudessa huomioidaan, kun uusi aluevaltuusto aloittaa työskentelynsä 1.3.

Sisäänajovaihe uudelle hallintoportaalle ottaa epäilemättä aikansa. Tälle on tarvetta, sillä vaalikamppailun aikana tuli ilmi, etteivät kaikki äänestäjät, eivätkä ihan jokainen ehdokkaistakaan, olleet täysin kartalla siitä mitä oli tekeillä. Nyt Suomeen luodaan jotain aivan uutta, ja päättäjien vastuulla on muun muassa maakunnan hyvinvointialueen palveluverkoston säilyminen.

Janne Airaksinen

Tagged with →