Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan pitkäaikainen ylilääkäri Pertti Lillberg kuoli eläkeläiskodissaan 80-vuotiaana Pyhtäällä viime jouluna ja haudattiin kesämökkisaarensa Munapirtin hautuumaahan 14.1.2022.

Kollegamme Pete toimi ensin Virroilla kunnanlääkärinä vuodesta 1970 ja Joutsassa ylilääkärinä eläköitymisvuoteensa 2003 asti; keikkalääkärinä senkin jälkeen. Lomakylpylä Joutsenlammen lääkärinä vuosina 1983–1996 toimimiseen sisältyivät myös vuosittaiset Mannerheim-ristin ritareiden vuosittaiset terveystarkastukset.

Kunnallispolitiikkaa tuli hoidettua valtuutettuna sekä Virroilla että Joutsassa. Pete edusti kunnan ääntä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustossa vuosina 1984–1996.

Hänen yhteiskunnallinen kädenjälkensä oli muutoinkin laaja ja pysyvä. Lions-toiminta, Joutsan Syöpäyhdistyksen perustaminen Seppo Pänkäläisen kanssa, Palvelukotiyhdistyksen perustaminen ja rakentaminen, terveyskeskus- ja vanhainkotirakentaminen yhdessä kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden kanssa ovat edelleen pysyviä muistomerkkejä Peten aikaansaannoksista.

Pete oli käsistään hyvin taitava. Siitä oli paljon apua lääkärin työssä, mutta myös vapaa-ajan harrastuksissa. Syntyi lukuisia veneiden pienoismalleja, kunnostettuja vanhoja autoja ja mopoja. Eläkeaikana Pete rakensi oivallisen maanalaisen kalojen kylmäsavustamon.

Kollegana ja esimiehenä Pete oli esimerkillinen. Neuvoa sai aina ja Pete johti esimerkillä, ei käskyttämällä. Peten aikana me lääkärit päivystimme 24/7 ja palvelu pelasi. Eikä kukaan valittanut stressistä.

Requiescat in pace.

Irmeli Räsänen kollega

Kalle Willman kollega, eläkkeellä