Joutsa pärjäsi kokoonsa nähden erittäin hyvin sunnuntaina käydyissä aluevaaleissa. Paikallisista ehdokkaista läpi 69-jäseniseen aluevaltuustoon etenivät keskustan Sari Hovila ja Pekka Huikko kokoomuksesta.

Hovilan äänimäärä oli 676. Huikko sai ääniä 344. Sari Hovila oli Joutsan ääniharava. Kaksi läpimennyttä aluevaltuutettua on hyvä tulos jo siihenkin verrattuna, että 7 kuntaa Keski-Suomesta ei saanut yhtäkään omaa edustajaa aluevaltuustoon. Aluevaltuutettuja on 15 kunnasta tai kaupungista, ja heistä 36 on Jyväskylästä.

Luhankalainen Ahti Weijo (kok.) oli pitkään valittujen listalla, mutta putosi lopullisessa tuloksessa varavaltuutetuksi ääntenlaskennan edettyä yli 80 prosentin. Hän sai ääniä 267 kappaletta ollen Luhangan ääniharava.

Muista seutukunnan ehdokkaista Pekka Lankia (kesk.) sai 192 ääntä, Pentti Haverinen (kesk.) 59 ääntä, Saku Kaistinen (ps.) 191 ääntä, Leo Niinikoski (sd.) 121 ääntä, Mika Tupala (sd.) 46 ääntä, Lea-Elina Nikkilä (vihr.) 122 ääntä, Arto Hölttä (kd.) 120 ääntä, Sakari Halmemies (kd.) 24 ääntä, Niina Liimatainen (kd.) 18, Paula Kinnunen (vas.) 65 ääntä ja Natalja Koort (vkk.) 11 ääntä.

Joutsan äänestysprosentti oli 47,4, mikä vastaa lähes tarkalleen maakunnan ja koko maan äänestysintoa (47,5). Sinänsä äänestysprosentit jäivät mataliksi muihin vaaleihin verrattuna. Luhangan äänestysprosentti oli 52,9.

Joutsassa äänien kokonaismäärä oli 1.738, joista keskusta keräsi eniten, 650 kappaletta. Tämä on 37,4 prosenttia kaikista äänistä. Myös maakunnan tasolla puolue oli kärjessä. Seuraavana Joutsassa oli kokoomus 370 äänellä (21,3 pros.) ja kolmantena demarit 190 äänellä (10,9 pros.).

Perussuomalaiset keräsivät ääniä 187 (10,8), kristillisdemokraatit 146 (8,4), vihreät 103 (5,9), vasemmistoliitto 66 (3,8), Valta kuuluu kansalle 9 ääntä (0,5) ja Liike Nyt 8 (0,5). Lisäksi hajaääniä tuli muutamille pienryhmille.

Luhangassa ääniä annettiin 332 kappaletta. Merkille pantavaa on, että luhankalaiset keskittivät ääniään joutsalaisia enemmän. Eniten äänestettiin kokoomusta, 158 ääntä, mikä on peräti 47,6 prosenttia kaikista äänistä. Keskusta sai 98 ääntä (29,5), perussuomalaiset 26 (7,8), kristillisdemokraatit 13 (3,9), vasemmistoliitto 9 (2,7), vihreät 6 (1,8) ja Liike Nyt 2 (0,6).

Vaalien vahvistettu tulos julkaistaan tarkastuslaskennan valmistuttua 26.1.2022, kun tulos on vahvistettu jokaisella hyvinvointialueella.

Janne Airaksinen

Yläkuvissa aluevaltuustoon äänestetyt Sari Hovila (kesk.) ja Pekka Huikko (kok.).

He käyttävät valtaa hyvinvointialueen valtuustossa

Suomen Keskusta 18 paikkaa: Paloniemi Aila, Jyväskylä, 1798 ääntä, Aula Maria Kaisa, Viitasaari 1502, Ylälehto Jani, Pihtipudas, 1256, Könttä Joonas, Jyväskylä, 1069, Nissinen Eino, Kyyjärvi, 1055, Vanhala Mauno, Jyväskylä, 1024, Honkonen Petri, Saarijärvi 975, Lahti Matias, Jyväskylä, 726, Hovila Sari, Joutsa 676, Tiirola Mikko, Petäjävesi 651, Pirttiniemi Riitta, Saarijärvi 579, Silvast Tuomo, Hankasalmi 554, Nykänen Jouko, Uurainen 541, Kässi-Jokinen Saara, Keuruu 532, Neittaanmäki Pekka, Jyväskylä 528, Lindell Leila, Äänekoski 519, Halttunen Jari, Äänekoski 458, Lahtinen Merja, Jämsä 420.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 16 paikkaa: Hovikoski Mervi, Jyväskylä 1813, Puro Markku, Keuruu 1488, Kokko Jani, Muurame 1419, Vepsäläinen Hilma Viitasaari 996, Rajala Sanna, Jämsä 985, Rantanen Riikka, Jyväskylä 737, Kautto-Koukka Leena, Laukaa 679, Kiiskinen Kari, Äänekoski 661, Kalmari Leena, Laukaa 645, Poti Jorma, Jämsä 604, Hämäläinen Jukka, Jyväskylä 583, Peltonen Tuula, Jämsä 574, Melville Tony, Jyväskylä 569, Parkkonen Kari, Pihtipudas 441, Hyötyläinen Juha, Äänekoski 437, Kytölehto Satu, Petäjävesi 392.

Kansallinen Kokoomus 11 paikkaa: Väyrynen Ville, Muurame 2960, Ahola Lotta, Jämsä 1357, Suonperä Juha, Jyväskylä 787, Pippuri Linda, Jyväskylä 604, Lajunen Heimo, Jyväskylä 572, Aukee Sonja, Jyväskylä 510, Simonen-Jokinen Terhi, Karstula 437, Timperi Kati-Erika, Jyväskylä 435, Isomöttönen Katja, Jyväskylä 351, Huikko Pekka, Joutsa 344, Koikkalainen Emilia, Keuruu 321.

Perussuomalaiset 7 paikkaa: Garedew Kaisa, Jyväskylä 774, Luoma-aho Janne, Jyväskylä 672, Kankaanniemi Toimi, Jyväskylä 465, Isomäki Kauko, Jyväskylä 435, Kolula Marko, Jyväskylä 401, Åkerman Arto, Laukaa 318, Haaparanta Jukka, Jämsä 301.

Vihreä liitto 7 paikkaa: Forsgrén Bella, Jyväskylä 1227, Aalto Touko Jyväskylä 781, Savolainen Katri, Jyväskylä 654, Lumela Meri, Jyväskylä 506, Hyöky Elma, Jyväskylä 446, Viitasaari Vilma, Jyväskylä 414, Autere Anna-Kaarina, Jyväskylä 369.

Vasemmistoliitto 6 paikkaa: Käppi Matleena, Jyväskylä 810, Tiainen Eila, Jyväskylä 672, Jetsu Kati, Jyväskylä 521, Martins Sirpa, Äänekoski 430, Hirsjärvi Irma, Jyväskylä 415, Pernu Ilkka, Jyväskylä 376.

Suomen Kristillisdemokraatit 3 paikkaa: Visakorpi Marika, Jyväskylä 1029, Puolimatka Tapio, Jyväskylä 665, Muotka Petteri, Jyväskylä 350.

Valta kuuluu kansalle 1 paikka: Tuovila Eetu, Jyväskylä 249.

Janne Airaksinen