Joutsan ABC-asemalla työskentelevä luhankalainen Elina Virtaniemi on sijoittunut ketjun parhaimmaksi myyjäksi vuonna 2021. Virtaniemelle luovutettiin tästä äskettäin kunniamaininta.

Hän saavutti eniten tulosta aloitteellisessa myynnissä. Kyse on myyntitapahtuman yhteydessä tehtävästä lisäkaupasta.

– Iloisuus ja sosiaalisuus on kassalla tärkeää, ja näin korona-aikana ja maskin käytön yhteydessä korostuvat äänensävy ja silmien ilme asiakaskontakteissa, kertoo Virtaniemi.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Elina Virtaniemi on saanut kunniamaininnan sijoittumisestaan ABC-ketjun parhaimmaksi myyjäksi vuonna 2021.