Rovasti Kai Jantunen on toiminut Joutsan seurakunnan osa-aikaisena vs. seurakuntapastorina viime vuoden lokakuusta alkaen. Tämä pesti päättyy toukokuun lopussa kuluvaa vuotta. Jantunen ehti olla vuoden verran eläkkeellä, mutta suostui heti tulemaan apuun, kun Joutsan seurakunnasta soitettiin.

Hän on toiminut Luhangan pappina, minkä lisäksi vastuualueeseen kuuluu kasvatusasioiden teologinen puoli. Siinä Jantusen läheisinä työtovereina ovat nuorisotyönohjaaja ja lastenohjaaja.

Suurin osa Jantusen ajasta kohdentuu jumalanpalveluksiin, toimituksiin ja hartauksiin laitoksissa, eli ihmisten kohtaamisiin. Tämä korostuu pienessä seurakunnassa. Korona-pandemia vaikeuttaa kohtaamisia.

Työuran viimeiset 14 vuotta hän oli Lapuan hiippakunnan palveluksessa, ensiksi hiippakuntasihteerinä Keski-Suomessa kymmenisen vuotta, ja viimeiset 4 vuotta hiippakuntadekaanina. Pisin rupeama työuralla on 21 vuoden jakso Savonlinnassa pappina.

Dekaanina hänellä oli 8 asiantuntija-alaista, ja Jantunen toimi hallinto-, koulutus- ja tukipuolella. Siihen sisältyi muun muassa hiippakunnan johtoryhmässä työskentelyä, työnohjausta, johtamisen kouluttamista sekä pappien ja muiden työntekijöiden täydennyskoulutuksesta huolehtimisesta.

– Harri Hautalan lähdön jälkeen täältä tuli kyselyjä, että voisinko tulla avuksi. Oli helppo vastata kyllä seurakunnan pyyntöön, sillä siten pääsin taas kenttätyöhön, arvaa vaan kuinka nautin ja on kivaa, hymyilee Jantunen.

Dekaanina työelämässä viimeksi toiminut Jantunen tulee aivan toisenlaisesta viitekehyksestä, mutta kokee olevansa pohjimmiltaan seurakuntapappi. Entinen kokemus kun on taustalla, niin Joutsan seurakunnassa työskentely sujuu myös hyvin stressivapaalla tunnelmalla.

Mikä saa sitten eläkkeellä olevan papin palaamaan töihin? Kaiken lisäksi tämä tuntuu olevan alalla vieläpä hyvin yleistä. Vastaus on kutsumuksen voima.

– Kyse on omasta kutsumuksesta, pappi on aina pappi, kun hänet on vihitty papiksi. Siihen liittyy niin vahvaa sitoutumista ja halua olla palvelija, toteaa vuonna 1979 pappisvihkimyksen saanut Jantunen.

– Lisäksi pohjimmiltani olen seurakuntapappi, sen huomaa taas kerran tässä työssä, se on osa sitä motivaatiota mikä minut veti Joutsaan.

Joutsan seurakunta on tullut Jantuselle tutuksi jo dekaanin työtehtävissä. Hän oli silloin mukana strategian valmistelussa, ja sitä kautta on perehtynyt seurakunnan taustoihin ja talouteen.

Seurakunta näyttäytyy pienenä ja luontevasti hallittavissa olevana yksikkönä, jossa on paljon eväitä hyvään. Taloutta hän pitää haasteellisena, mistä seuraa, että henkilöstömäärä on hyvin niukka ja haavoittuvainen esimerkiksi sairastumista johtuville poissaoloille. Siinä on toisaalta myönteistäkin, sillä tiukat työalarajat on ollut pakko särkeä.

– Näin toimii tulevaisuuden seurakunta. Sitä on täällä opeteltu jo etunojassa, ja se näkyy myös uudessa strategiassa. Kun vielä seurakuntalaiset innostuvat kantamaan yhä enemmän vastuuta, niin suunta on hyvä.

Jantunen näkee, että Joutsan seurakunnassa on ikään kuin kolme omanlaistaan jumalanpalvelusyhteisöä, Joutsa, Leivonmäki ja Luhanka. Tämä on perua ajalta ennen seurakuntaliitoksia, ja alueiden omaleimaisuus on säilynyt.

– Tämä erilaisuus on hyvä asia, ja alueiden oma identiteetti saisi säilyä. Samanaikaisesti siinä on huonoa, että kukin alue pitää itseään hyvin itsellisinä. Seurakunnan yhtenäisyys ei ole silloin kovin vahva ja työn kehittäminen on haastavaa, analysoi Jantunen.

Kun pienen seurakunnan sisällä on kolme tietyllä tapaa erilaista jumalanpalvelusyhteisöä, niin se johtaa helposti keskinäiseen kilpailuun, ainakin hallinnossa.

– Jos tässä pystyttäisiin tulemaan toinen toisiaan vastaan, niin se olisi kaikkien etu ja edellytys sille, että yhteinen hyvä lisääntyisi ja jokaisen toiminta-alueen oma identiteetti vahvistuisi.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Rovasti Kai Jantunen tuli alun perin puoleksi vuodeksi töihin Joutsan seurakuntaan, mutta sitten pestiä pidennettiin toukokuulle.