Aluevaalien ennakkoäänestys käynnistyi keskiviikkona. Joutsassa ennakkoon äänestäminen on mahdollista Joutsan vanhalla terveysasemalla ja Leivonmäen kirjastossa. Vanhalla terveysasemalla muodostui heti keskiviikkoaamuna äänestyksen käynnistyttyä jopa ihan ruuhkaa.

– Olemme olleet yllättyneitä, koska odotimme hyvin hiljaista. Mutta heti yhdeksältä oli, voi sanoa, että ihan ruuhkaa. Ja sitten on ollut muutama semmoinen ihan ruuhkakohta, että ihmiset ovat joutuneet odottamaan. Siis positiivinen yllätys, koska oletimme, että ei paljoa porukkaa käy, vaalivirkailija Liisa Alfthan kertoi eilen aamupäivällä.

Kahden ensimmäisen tunnin aikana äänensä oli käynyt antamassa Alfthanin mukaan runsaat 50 henkilöä.

Vanhalla terveysasemalla voi käydä uurnilla ennakkoon tällä viikolla vielä tänään torstaina, perjantaina ja lauantaina sekä ensi viikolla maanantaina ja tiistaina. Leivonmäen kirjastossa ennakkoäänestyspäiviä ovat vain tämä päivä ja huominen.

Luhangassa ennakkoäänestys tapahtuu kylätalolla, jossa äänestyspäiviä ovat tällä viikolla vielä torstai ja perjantai sekä ensi viikolla maanantai ja tiistai.

Aluevaalien ennakkoäänestysaika kotimaassa on 12.–18. tammikuuta. Vaalit toimitetaan sunnuntaina 23. tammikuuta. Vaaleissa valitaan aluevaltuustot tuleville hyvinvointialueille, jotka vastaavat jatkossa alueensa sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestämisestä.

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan 69 valtuutettua.

Tarja Kuikka