Itä-Hämeessä oli kirjoitus 24.9.1966: “Viljankuivuri oli polttaa ison rakennuksen. Talonväki, naapurit sekä Luhangan ja Joutsan vapaapalokunnat pelastivat kiitettävän ripeällä toiminnallaan Luhangassa Tammijärvellä syttyneen Salmelan talon kuivaamon enemmältä tuholta…”

Syyskuussa vuonna 1966 Salmelan isäntä kuivasi viljaa kuivurilla riihirakennuksessa. Hän oli poikennut kahville ja keittiön pöydästä noustuaan huomasi riihellä savua ja liekkejä. Hän lähti kovalla kiireellä ulos ja sanoi mennessään – soittakaa palokunta. Aune-emäntä soitti puhelinkeskukseen ja siellä keskuksenhoitaja soitti Luhangan ja Joutsan vapaapalokunnille ja sen jälkeen naapuritaloihin ja ehkä kaikille Tammijärven taloille. Tuohon aikaan puhelinkeskus oli käsikäyttöinen, joten keskuksenhoitaja tiesi talot ja niiden sijainnit ja osasi koota kansaa sammutustyöhön.

Soiton jälkeen emäntä kiirehti naapuritaloon hakemaan apua ja sai kolme miestä mukaansa. Siellä sattui olemaan pari naapurin isäntää vierailulla. Miehet tulivat nopeasti paikalle ja sammutus alkoi saman tien. Riihi oli hirsirakenteinen, ja siinä oli pärekatto. Tuli oli alkanut kuivurista, levinnyt hirsiseinään ja tavoitteli pärekattoa. Riihen seinustalla oli maassa neljä juhannuskoivua ja niissä lehdet kiinni. Ne osoittautuivat hyviksi työkaluiksi, kun miehet huitoivat tulta sammuksiin.

Samaan aikaan väkeä saapui sankoineen ja veden kuljetus palopaikalle järjestyi nopeasti. Tuvan ja keittiön hanoista täytettiin sankoja, joita kuljetettiin ketjuttamalla riihelle. Kun väkeä tuli lisää, vettä haettiin myös navetasta ja hevostallista. Perinteinen yhdessä työskentely toimi ja palo saatiin hallintaan.

Vapaapalokuntalaisia oli saapunut, mutta palokunnan esimiestä odotettiin. Väinö Koskenniemi saapui pakettiautolla ja toi Luhangan vapaapalokunnan pumpun ja letkut ja ajoi rantaan, mistä oli noin 100 metriä matkaa palopaikalle. Palokuntalaiset menivät rantaan auton perässä.

Polttomoottorilla toimivan pumpun käyttäjä ei saapunut ja kukaan paikalle tulleista ei osannut käynnistää pumppua. Joku miehistä oli huomannut, että Matti Volanto oli riihen sammutuksessa ja hänet haettiin kiireellä rantaan. Matti sai pumpun käyntiin ja vettä alkoi tulla vauhdilla. Palokuntalaiset olivat seuranneet tarkasti pumpun käynnistymistä ja letku oli jäänyt pumppuun kiinnittämättä ja myös kaikki letkut oikomatta ja liittämättä toisiinsa. Palomiehet pyysivät Mattia pysäyttämään pumppu, että saadaan letku kiinnitettyä. Matti ei suostunut, vaan sanoi huolehtivansa pumpusta ja letkut on muiden asia.

Jotenkin letku saatiin kiinnitettyä ja jatkokappaleet vedettyä pitkin peltoa palopaikalle asti. Kangasletkut olivat kuivat ja vesi poistui matkalla ennen kuin pääsi letkun päähän. Turposihan letkut ja vettä alkoi tulla kuten kuuluu, mutta pitkältä se aika oli tuntunut. Palo oli jo lähes sammutettu, kun palomiehet alkoivat ruiskuttaa vettä paloalueelle ja jokainen halusi kokeilla letkun käyttöä. Runsas holtiton kastelu vahingoitti viljaa ja heiniä.

Tässä vaiheessa Joutsan vapaapalokunta tuli vauhdilla jeepillään – ja ajoi mutkasta suoraan Pietilän puutarhaan, missä auto pyllähti ympäri. Auto jäi siihen ja miehet, palopäällikkö ja kaksi palomiestä, tulivat palopaikalle ja talon puhelimella soittivat apua auton kääntämiseen.

Salmelan emäntä oli ryhtynyt kahvinkeittoon, kun nyt oli väkeä töissä. Kahdella pannulla keitettiin ja pakastimesta haettiin tarjottavaa. Oli siinä ollut tupa täynnä sammutusväkeä ja joutsalaiset mukana.

Pietilästä ensimmäisinä paikalle ennättäneet Reino ja Kalevi Pietilä sekä Eino Vaari sen palon sammuttivat yhdessä paikalle tulleen väen kanssa. Palokuntien aika alkoi, kun viestintävälineet olivat riittävästi kehittyneet.

Vuosia myöhemmin oli metsäpalo Salmelan metsässä sähkölinjan alla Lujanmäen takana

Nyt oli jo viestintävälineenä Lyhytaalto-puhelin, mutta sitä ei osattu käyttää.

Lentokoneesta voitiin olla yhteydessä vain lentokentille ja sekä muihin sovittuihin kohtaisiin. Luhangan palokunnallekin olisi voinut ilmoittaa, jos siellä olisi ollut jatkuva päivystys ja puhelimen käytön osaava palopäällikkö.

Metsäpalo oli havaittu Helsingistä Ouluun matkalla olevasta lentokoneesta. Lentäjä teki ilmoituksen lennonohjaukseen ja pelastuslaitos lähetti ilmailukerhon lentokoneen palopaikalle. Palo oli pienellä suolla vaikeassa maastossa, sähkölinjan vieressä. Lentäjä näki pari miestä pellola noin kilometrin päässä palopaikalta ja alkoi lentää häiritsevästi miesten yläpuolella. Tarkoitus oli saada heidät huomaamaan palosta syntynyt savupilvi.

Matti Volanto oli naapurin tilalla viljankorjuussa isännän Eino Vaarin kanssa. He alkoivat ihmetellä mitä tuo lentokone noin kummallisesti pörrää. Kone lensi samaa linjaa edestakaisin ja kävi välillä miesten päällä. Heille alkoi valjeta, että se antaa nyt viestiä ja miehet lähtivät kävelemään viestin suuntaan ja näkivät savuvanan metsän notkossa.

Palo oli Salmelan ja Joutsenlahden tilojen rajalla notkossa Lujanmäen takana lähellä Haapalampea. Tuuli kuljetti savua notkossa ja savu nousi näkyviin ison mäen toisella puolella. Miehet lähtivät savun suuntaan, mutta lentokone pörräili rajusti heidän päällään. Siinä alkoi mennä usko lentäjältä ja kävelijöiltä, mutta yhteisymmärrys löytyi, kun he tajusivat, että palopaikka on toisaalla.

Tulipalo oli suolla sähkölinjan alla ja noin kymmenen aaria oli jo palamassa. Vettä oli lähellä ja miehet saivat palon hallintaan, vaikka työvälineet oli tehtävä paikan päällä.

Lentokoneelle riitti vielä tehtävää. Luhangan vapaapalokunta oli lähtenyt paloautolla liikkeelle. Palokunta oli jo harjoitetuttu vapaapalokunta ja sillä oli palkattu palopäällikkö. Palopäällikkö tulkitsi lentokoneen viestit omalla tavallaan ja ajeli autolla Hauhanpohjan ympäri ja edelleen Putkilahteen. Tuli takaisin Hauhanperälle ja paikallinen loma-asukas Katri Suvikorpi (lääninhallituksen toimistopäällikkö) yritti pysäyttää autoa ja opastaa palopaikalle, mutta auto ei pysähtynyt. Paloauto ajoi Hauhan ympäri Tammijärvelle ja sitten Salmelankyläntietä Hakalaan. Hakalassa ei ollut ketään kotona ja palopäällikön käskyllä sieltä otettiin traktori peräkärryineen ja siihen kuormattiin pumppu ja letkut. Palopäällikkö määräsi kuljettajan ja näytti kädellä suunnan kohti savupilveä ja komensi ”tuosta vaan menemään”. Katri Suvikorpi tuli paikalle, katseli aikansa ja kysyi, että kuka tätä hommaa johtaa. Palopäällikkö tiuskaisi: ”Ole sinä akka hiljaa!” Itse hän lähti miehineen kävelemään polkua savun suuntaan.

Lentokone yritti edelleen opastaa, mutta siitä ei välitetty. Paloautossa oli puhelin auki ja yhteys lentokoneeseen, mutta siinä kiireessä auto jäi vaille vahtia Hakalan pihaan. Vähitellen palopaikka löytyi ja palokunta oli siellä ilman työkalujaan. Traktori oli juuttunut kiinni pehmeään maastoon ja kuski oli tullut istumaan paloautoon. Hän kuuli auki olevasta puhelimesta, kun lentäjä ilmoitti, että etteköhän te jo pärjää ja lensi pois.

Palopaikalla Matti ja Eino olivat saaneet palon asettumaan, mutta palopesäkkeitä oli vielä suolla kytemässä. Kun palokuntalaiset tulivat paikalle, määräsi päällikkö miehensä sammuttamaan palopesäkkeitä ja vahtimaan yön yli. Itse hän lähti hakemaan miehille lenkkimakkaraa ja limsaa. Seuraavana vuonna keräsin alueelta makkaran pakkausmuovia, pullonkorkkeja ja muuta grillaushetkestä jälkeen jäänyttä.

Noin parikymmentä aaria maan pintaa paloi ja parikymmentä puuta vaurioitui niin pahoin, että ne oli korjattava pois. Palo oli syttynyt ilmeisesti siten, että sähköjohdon kiinnike oli irronnut ja johto oli pudotessaan osunut toiseen johtoon ja tästä oli syntynyt kipinä tai kuuma metallisiru, joka oli pudonnut kuivaan maahan. Sopiva tuulenpuhallus sai maan sammaleen palamaan.

Syksyllä palopäällikkö sai kutsun Jyväskylään lääninhallitukseen. Täällä hallintojohtaja Katri Suvikorpi piti miehelle puhuttelun ja joutuipa hän pyytämään anteeksi sopimatonta käytöstään.

Maastopalo Sahinkalliolla Hauhan rannalla

Sahinkalliolla paloi kuivaa jäkälää ja sammalta kesällä 2004.

Oli ollut ukonilma, sadetta ja tuulta. Salama oli iskenyt vesirajassa kasvavaan mäntyyn ja viiltänyt kuoreen uran koko rungon pituudelta. Iskusta oli tuli jäänyt kytemään puun juuriin. Joitakin päiviä myöhemmin olivat järvellä soutajat haistelleet kytösavua ilmassa, mutta missään ei näkynyt tulta. Tuli kyti juurissa ja oli isompi tai pienempi tuulen suunnan ja voimakkuuden mukaan.

Joitakin päiviä myöhemmin tulin yksin mökille ja lähdin heti metsää raivaamaan. Tulin sittemmin sisälle ja huomasin nyt puhelimeeni jätetyn viestin. Viestissä ilmoitettiin, että Sahinkalliolla palaa ja palokunnalle on ilmoitettu. Järvellä näkyi savuvana, jota tuuli kuljetti Tammijärvellepäin.

Juoksin Sahinkalliolle ja siellä jäkälä paloi matalaa tulta, joka levisi koko ajan laajemmalle. Hypin tulen päällä ja sainkin sen kohdan sammumaan, mutta nopeasti tuuli puhalsi sen uuteen liekkiin. Juoksin takaisin pihaan hakemaan sammutusvälineitä ja siinä samassa näkyikin paloauto tulevan pihaan.

Se oli Joutsasta ja pian tuli myös Luhangan paloauto. Sanoin etumiehelle, että palo on niemessä noin 150 metrin päässä ja veteen pääsy on vaikeaa. Hän sanoi miehille ”otetaan kellupumput”. Kiiruhdin edellä palopaikalle ja siellä paloalue laajeni joka suuntaan. Sammutin sitä polkemalla, kunnes palomiehet tulivat paikalle kaksi pumppua ja letkut mukanaan. He veivät kelluvat pumput järveen ja nykäisivät moottorin käyntiin. Sitten kastelivat sammaleet ja kallion runsaalla vedellä. Sammuihan tuli, mutta huolella varjeltua jäkälää tuhoutui parin aarin alalta.

Nyt viidentoista vuoden jälkeen jäkälä on peittänyt paloalueen. Siinä männyssä, mihin salama oli iskenyt, oli kuoren suikaleita irronnut monen metrin korkeudelta. Nyt männyn rungossa on syviä halkeamia eikä niihin ole tullut pihkasuojaa niin kuin on tavallista, kun puu vaurioituu mekaanisesti.

Risto Hänninen

Tagged with →