Joutsassa on valittu jälleen Vuoden liikunta- ja urheiluteot. Vuoden 2021 liikuntatekona palkitaan Joutsan harrastamisen malli.

Mallissa on kyse paikallisesta toimintakäytännöstä, jota toteutetaan osana harrastamisen Suomen mallia ja Joutsan kunnalle myönnetyn valtionavustuksen turvin. Harrastamisen Suomen mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluinen ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Joutsan mallissa, jossa ovat mukana yhtenäiskoulu ja Kurkiauran koulu, on lisätty matalalla kynnyksellä myös liikuntaharrastusta.

Joutsan Vuoden 2021 urheiluteoksi on valittu Henry Ollilan toinen sija Suomen vahvin mies -kilpailussa. Ollila kamppaili Suomen vahvimman miehen tittelistä elokuussa Alahärmässä ja onnistui tuolloin kirkastamaan edellisvuotisen pronssisijansa hopeasijaksi.

Joutsan Vuoden liikuntateon palkitsemisen taustalla on Keski-Suomen Liikunta ry:n (Kesli) maakunnan kunnille esittämä pyyntö, että kunnat esittäisivät alueensa liikuntatekoja palkittaviksi. Kesli valitsee ja palkitsee vuosittain vuoden keskisuomalaisen urheilijan ja muita urheilun sekä liikunnan sektorilla kunnostautuneita henkilöitä ja seuroja, ja tässä yhteydessä palkitaan siis myös kuntien liikuntateot. Palkitseminen on tarkoitus järjestää ensi tammikuussa Keski-Suomen Urheilugaalassa Jyväskylässä.

Lisäksi Joutsan kunta on palkinnut paikallisesti vuosittain myös Vuoden urheiluteon. Päätökset palkittavista on tehnyt hyvinvointi- ja sivistyslautakunta.

Lisäksi lautakunta on päättänyt palkita stipendein SM-menestyksestä Joutsan Pommin nuoret yleisurheilijat Veera Reposen ja Benedict Seppälän. Seppälä ja Reponen kilpailivat elokuussa Kokkolassa yleisurheilun nuorten 14–15-vuotiaiden suomenmestaruuskilpailuissa, ja Seppälä voitti tuolloin kultaa pituudessa sekä keihäässä, Reponen puolestaan sijoittui pronssille sadan metrin juoksussa.

Tarja Kuikka
Kuva: JS Arkisto / Tarja Kuikka