
Joutsan Vuoden Yritys 2021 on Rakennustyö Marko Lehtonen Oy. Samalla yhtiön toimitusjohtaja Marko Lehtonen valittiin Vuoden Yrittäjäksi. Joutsan Yrittäjät ry:n hallitus oli valinnasta puheenjohtajansa Visa-Matti Kuitusen mukaan niin yksimielinen, ettei valinnasta tarvinnut käydä kuin lyhyt keskustelu.
– Kyse on pitkän linjan yrittäjästä ja yrityksestä, jolla on erittäin hyvä maine ja työnlaatu, ja joka on menestynyt loistavasti rakennusalalla. Yritys on menestynyt myös taloudellisesti hyvin, perustelee Yrittäjien puheenjohtaja Kuitunen valintaa.
Toimitusjohtaja Lehtonen tavoitettiin asiasta haastatteluun työnsä ääressä. Yksi yrityksen monista työkohteista sijaitsee Sysmässä, Päijänteen rantamaisemien tontilla, jonne rakennetaan parhaillaan 140 neliön huvilaa, ulkorakennusta sekä rantasaunaa.
Kyse on hyvin tyypillisestä Rakennustyö Marko Lehtonen Oy:n saamasta tilauksesta. Yrityksellä on juuri nyt työn alla kohteita Pornaisissa, Mäntyharjulla, Joutsassa, Luhangassa ja kaksi Sysmässä.
Joutsan Yrittäjät ry:n antama huomionosoitus oli Lehtoselle suuri yllätys, mutta toki mukava sellainen.
– Kyllähän se mukavalta tuntuu saada tunnustusta pitkästä työurasta. Nöyrin mielin tietysti otetaan tunnustus vastaan, luonnehtii Lehtonen tuntojaan.
Rakennusalalle yrittäjäksi Lehtonen lähti vuonna 2005, kun hän perusti toiminimen. Sitä ennen hän oli 12 vuotta maanrakennusalalla palkkatöissä. Koulutukseltaan vuonna 1970 syntynyt Lehtonen on talonrakentaja.
Lehtonen sai kipinän nimenomaan rakennusalan yrittäjyydestä tehdessään perheelleen omakotitaloa vuonna 2002–2003.
– Talonrakentaminen tuntui monipuolisemmalta kuin maanrakennusala, ja siitähän sitä sitten rakennuspuolelle lähdettiin yrittämään. Ensimmäinen homma yrittäjänä oli eräs omakotitalotyömaa, ja siitä saadut hyvät kokemukset kannustivat jatkamaan, kertoo Lehtonen.
Jo samana kesänä Lehtonen palkkasi ensimmäisen työntekijän, ja siitä lähtien työtä alkoi olla ympärivuotisesti. Vastaavasti yritys on rekrytoinut lisää henkilökuntaa, ja Lehtonen työllistää nyt itsensä lisäksi 8 työntekijää. Parhaimmillaan työntekijöitä on ollut 16 henkeä alihankkijat mukaan laskettuina.
Yritys on toimintansa aikana rakentanut kymmeniä huvila- tai muita kohteita. Nykypäivän huvilarakentaminen on täysin verrattavissa omakotitalorakentamiseen mukavuuksiltaan ja vaatimuksiltaan. Kyseisellä Sysmän kohteellakin on häärinyt 4–6 miestä hommissa.
– Yhtiöni toteuttaa koko hankkeen kaikkine toimintoineen, olemme erikoistuneet toteuttamaan kokonaisuuksia. Asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen kohde rakennetaan muuttovalmiiksi. Tarpeen mukaan pakettiin kuuluu kaikki piharakentaminen ja viimeistelytyöt kuten laiturit ja vastaava rantarakentaminen.

Kokonaisuus yhden firman kautta lähtee käytännössä siitä, että Lehtosen yhtiö kaataa ensiksi puut tontilta ja tekee sen jälkeen maanrakennustyöt omalla kalustolla alusta loppuun. Tela-alustaisia kaivinkoneita firmalle on neljä.
Etuna tässä on, että samalla rakentaja voi suunnitella ohessa mahdolliset piharakentamisen vaatimukset. Periaatteena on muuttaa mahdollisimman vähän olemassa olevaa luontoympäristöä. Siitä työmaa sitten lähtee liikkeelle kohti aikanaan valmistuvaa rakennusta.
Muuta raskaampaa yrityksen kalustoa ovat vaihtolava-kuorma-auto ja nosturiauto. Ulkopuolisia työntekijöitä kohteissa ovat vain sähkö- ja putkimies, ja hekin ovat Lehtosen vakiotoimijoita.
– Parastahan tässä on, että tässä toimintatavassa saa työskennellä omalla tyylillään. Ja kun sama ryhmä tekee asioita vuodesta toiseen, niin se kehittää työtapoja hyvin tehokkaiksi.
Lehtosen ei varsinaisesti tarvitse mainostaa palveluitaan. Uudet asiakaskontaktit syntyvät, kun joku entinen asiakas, hirsitalomyyjä tai rakennustyömaiden valvoja suosittelee firmaa.
– Ihmisten kanssa pitää osata tulla toimeen, joustavasti ja kaikkien näkemykset huomioiden, kuvailee Marko Lehtonen tyyliään kommunikoida.
Hiljaisia hetkiä Lehtosen rakennusfirmalla ei juuri ole ollut, vaan pikemminkin töitä on saatu painaa kapasiteetin äärirajoilla. Isoja kokonaisurakoita koko toiminnasta on 70–80 prosenttia, loppu on muun muassa piharakentamista ja maanrakennustöitä.
Kohteet valmistuvat useimmissa tapauksissa 6–8 kuukaudessa. Kaukaisin kohde on sijainnut Tammisaaressa. Pornaisissa yritys on rakentanut nyt 1,5 vuotta putkeen. Kummatkin työmaat ovat peruja siitä, kun samat asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä rakennusyhtiön työnjälkeen aikaisemmin valmistuneissa kohteissa.

Mieleenpainuvimmat työmaat ovat Lehtosella sijainneet saarissa. Venematkat saattavat olla niihin kilometrejä kuljetuslauttaa hinaten.
– Yksikin kohde Hirvensalmella oli meneillään juuri näihin aikoihin. Aamulla oli lähtiessä pimeää ja illalla oli mantereelle palatessa pimeää. Lumisade tahtoi häiritä navigointia. Sitten oli helpompaa, kun tajuttiin laittaa saunan ikkunalle valo merkiksi paluumatkaa varten, naurahtaa Lehtonen.
Jäätien tekokin todistetusti sujuu Lehtosen miehiltä. Eräs toinen luovaa ongelmanratkaisukykyä vaatinut paikka oli Suonteella, missä tarvikkeet piti saada väkipyörällä melkein rantaviivasta kohoavan 12 metriä korkean kallion päälle.
Yrityksen työntekijöiden keskuudessa vaihtuvuus on pieni, ja muutama heistä on ollut kymmenkunta vuotta töissä. Lehtonen pitääkin itseään onnekkaana rekrytointien suhteen.
– Tällaisesta yrittämisestä ei tulisi mitään ilman sitoutunutta ja hyvää työporukkaa. He ovat monitaitoisia ja voi luottaa, että homma käy. Se on kaiken aa ja oo, että väki pystyy työskentelemään oma-aloitteisesti, ja myös suunnittelemaan töitään itse.
Janne Airaksinen

Jutun pääkuva: Haastattelu tapahtui kohteessa, jonka rantasauna oli jo viimeistelyä myöten vaille valmis.