Kuruvuoren alue sijaitsee Luhangan pohjoisosissa. Jyväskylän ja Luhangan raja kulkee noin reilun 30 hehtaarin suojelualueen läpi. Alueen maasto on hyvin mäkistä ja korkeuserot ovat varsin suuret. Suomen mittakaavassa voidaan puhua jo vuorimaasta.

Aikoinaan näitä korkeita kalliomäkiä onkin nimetty vuoriksi. Lähistöllä on muun muassa Kivivuori, joka on lähes 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Myös läheinen Ruanvuori on noin 140 metriä merenpinnan yläpuolella ja Kurunvuoren korkeus on noin 120 metriä.

Näin korkeat mäet ovat olleet kauan saaria viimeisen jääkauden jälkeen, jolloin merenpinta oli korkealla. Vuorien rinteillä onkin yhä nähtävissä vanhoja rantapenkkoja, joista myrskyt ovat huuhdelleet moreenin pois.

Suurista korkeuseroista johtuen Kuruvuoren maasto onkin vaihtelevaa ja rikasta luonnoltaan. Maasto vaihtelee rehevistä lehdoista karumpiin kalliomänniköihin.

Rehevimmillään lajisto on rehevissä kallionaluslehdoissa, joita on muodostunut Kuruvuoren erilaisiin kallionotkelmiin. Lehtomaisten metsien puusto muodostuu monen ikäisistä puista ja siksi lajisto on rikas. Erityisen paljon löytyy vanhoja haapoja ja koivuja. Myös keloja ja sammaloituneita maapuita on paljon kuten aarnimetsissä tuleekin olla.

Usein otaksumme luonnontilaisen metsän olevan ainoastaan vanhaa, yli satavuotiasta metsää. Luonnontilainen metsä voi kuitenkin muodostua nuoristakin puista. Tällaisia metsiä on syntynyt myrskyjen ja metsäpalojen jälkeen.

Läheisillä alueilla on myös muitakin suojelualueita, osa metsähallituksen kuten Kuruvuori, osa yksityisiä. Monilla suojelualueilla on nähtävissä ihmisen pitkäaikainen toiminta alueella, jonne on raivattu peltoja, laidunnettu karjaa ja harrastettu metsätaloutta.

Kuruvuorellakin näkee muun muassa vanhoja hirsirakenteiden jäännöksiä.

Yksi tärkeä syy Kuruvuoren lehtojen suojeluun on ollut valkoselkätikka. Joutsan seutukunta on ollut vuosikymmeniä valkoselkätikan pesimäaluetta. Tikalle on perustettu suojelumetsiä ja kanta on viimein hieman päässyt elpymään. Uudet tikkapolvet ovat levinneet muun muassa läntiselle rannikolle. Esimerkiksi Vaasan ja Raahen saaristossa pesii jo useita tikkapareja. Näillä alueilla myös syötetään tikkoja talviruokinnalla.

Suuresta lahopuu määrästä johtuen lajistoon kuuluu myös pohjantikka, töyhtötiainen, käpytikka ja palokärki. Koska alueella on paljon vanhaa metsää, myös lajistosta löytyy useita vanhan metsän lajeja kuten pikkusieppo, metso, pyy ja palokärki.

Kuruvuoren ylärinteillä havupuun määrä lisääntyy. Lintujen lisäksi löytyy myös suuri joukko sieniä, kääpiä ja hyönteisiä, joista osa on harvinaisiakin lajeja. Lajien määrää lisää puuston vaihteleva ikärakenne ja puulajien määrä. Osa hyönteis-, ja kääpälajeista ovat erikoistuneet vain tietyille puulajeille, tai tietynikäiseen lahopuuhun.

Yleensä tuoreessa lahopuussa on lajeja enemmän, mutta vanhempien lahopuiden lajisto on vaateliaampaa. On hyönteisiä, jotka eivät asetu juuri sataa vuotta nuorempiin lahopuihin, kuten liekohärkä.

Metsän sienilajisto on myös rikas ja joukossa on paljon harvinaisiakin lajeja kuten sananjalkanahikas ja harmaatorvisieni. Alueen metsistä voi löytää myös orakkaita.

Metsässä kasvaa runsaasti paksuja ja komeita haapoja. Haapaa onkin kutsuttu metsän kuningattareksi. Vanhalla laholla haavalla saattaa ruokailla ja asua satoja eri lajeja, muun muassa monia kovakuoriaislajeja.

Rehevissä notkelmissa kasvaa muun muassa kotkansiipeä, vaahteraa ja lehtokuusamaa.

Alueen hyönteislajeista voisi mainita kirjoverkkoperhosen. Tämä perhoslaji on taantunut voimakkaasti ja se on otettu suojelun piiriin.

Teksti ja kuvat: Jarmo Vacklin

Tagged with →