Kurkiauran koulussa Leivonmäellä on palattu normaalimpaan työskentelyyn koronan suhteen. Oppilaita on poissa sekä sairastuneina että karanteeniin määrättyinä. Osa huoltajista on myös päättänyt pitää oppilaat kotona.

– Koulussa on nyt 23 oppilasta luokilta 1.-6., eli hieman yli puolet. Karanteeneja ja sairastuneita on arvion mukaan nyt yhteensä 7, kertoo hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka.

Liikuntatilojen ja -ryhmien osalta johtoryhmä katsoi riskit sen verran korkeiksi, että tilat on suljettu tiistaista alkaen. Samalla myös ohjatut liikuntaryhmät lopetetaan loppuviikon ajaksi. Arvio tehdään uudelleen loppuviikolla tilanteen kehittymisen mukaan.

– Mikäli epidemian leviäminen jatkuu, on harkittava myös terveysturvallisten käytänteiden palauttamista myös Yhtenäiskouluun ja muihin toimintoihin. Nämä toimet arvioidaan tartuntatautilääkärin kanssa yhdessä, toteaa Sirkka.

Janne Airaksinen

Tagged with →