
Joutsan yhtenäiskoulun auditoriossa vietettiin viime perjantaina vanhustenviikon päätapahtumaa, Elämänkaarijuhlaa. Erityisen iloisen Joutsan kunnan vanhus- ja vammaisneuvoston järjestämästä tilaisuudesta teki tällä kertaa se, että tilaisuus voitiin vihdoin koronatauon jälkeen toteuttaa. Viime syksynä juhla jäi pandemiasyistä toteuttamatta, joten edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo kaksi vuotta.
Elämänkaarijuhla oli jälleen ohjelmantäyteinen. Tilaisuuden juhlapuhuja luhankalainen geriatrian emeritusprofessori Jaakko Valvanne pohdiskeli puheenvuorossaan, onko eläkeikä ihmisen parasta aikaa. Hän herätteli yleisön pohtimaan muun muassa elämänkaarta; onko se ensin nouseva ja sitten jyrkästi laskeva kaari, vai sittenkin toisinpäin niin, että kohti eläkeikää mennessä elämä näyttääkin parhaat puolensa?
Valvanne toi esille muun muassa Helsingin Sanomien taannoisen artikkelin, jossa pohdittiin, voisiko elämää sittenkin pidentää, eli löytyisikö nuorten elimistöstä jotain vanhenemista hidastavaa. Lopulta tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi pidentää elämää todettiin Valvanteen mukaan liikunnan lisääminen.
– Sen takia minäkin tässä ennen tätä tilaisuutta seisoin ja kävelin tuolla takana. Yritän istua niin vähän kuin ikinä. Kokonaan sitä ei voi lopettaa, mutta aina kun vaan voi, niin nouskaa seisomaan, ottakaa askelia. Ja jos te katsotte televisiota tai luette jotakin, niin nouskaa aina välillä seisomaan. Se pienikin liike on parempi kuin paikallaan olo, Valvanne kannusti juhlayleisöä.

Leivonmäkinen Sinikka Hytönen laittoi Elämänkaarijuhlan yleisön muistelemaan, miten useat tutut sananlaskut kuuluvat. Hän lausui itse sananlaskujen alkuja ja sai kuulijansa pääasiassa nopeasti jatkamaan sananlaskut loppuun. Muutamiin sananlaskuihin ei heti suurelta yleisöltä jatkoa löytynyt, mutta yksittäisiltä henkilöiltä kumminkin.
Joutsan seurakunnan tervehdyksen Elämänkaarijuhlaan toi kappalainen Annukka Nuto.
Elämänkaarijuhlassa esiintyivät Joutsan naiskuoro Küllike Vaatmannin johdolla, yhtenäiskoulun koululaiset ja haitaria soittanut Tytti Heino. Tilaisuudessa myös laulettiin muutamia yhteislauluja ja kuultiin etukäteen videoitu esikoululaisten lauluesitys. Koululaisten laulut ja yhteislaulut säesti Markus Tuominen. Juhla päätettiin iltapäiväkahveihin.
Tarja Kuikka
Yläkuvassa Joutsan naiskuoro ja kuoron johtaja Küllike Vaatmann.
Uutiseen korjattu 18.10.2021 kello 9.27 Annukka Nuton titteli. Nuto ei ole Leivonmäen seurakunnan pappi, vaan Joutsan seurakunnan kappalainen.
Katso lisää kuvia juhlasta:




