Paikallislehti Joutsan Seutu kertoi viime viikolla Joutsan seurakunnan teettämästä kiinteistöselvityksestä, jonka mukaan seurakunnan kiinteistöjen korjausvelka on yli viisi miljoonaa euroa. Seurakunnassa laaditaan parhaillaan kiinteistöstrategiaa, jossa tulisi löytää lääkkeet korjausvelan hoitamiseen.

Käytännössä seurakunta joutuu pohtimaan rakennusten myyntejä tai purkamisia. Purku-uhan alla lienee ainakin Joutsan vanha seurakuntakoti eli Annan kammari (kuvassa). Myytävien listalle olisi ainakin osa luottamushenkilöistä laittamassa Luhangan talvikirkon asuntosiiven sekä niin sanotun kehräämön rakennuksen. Muutakin kaupattavaa seurakunnan kiinteistöistä voisi löytyä. Esimerkiksi Pekkasen leirikeskuksen kohtalo joutunee tarkasteluun.

Seurakunnan kiinteistöjen myynti on monelle aktiiviselle seurakuntalaiselle herkkä asia. Mitenkään tavatonta se ei kuitenkaan ole. Maailmalta ja Suomestakin löytyy tästä lukuisia esimerkkejä – onhan jopa kirkkorakennuksia myyty maalliseen käyttöön.

Joutsan seurakunnan perusominaisuus on se, että varsin pienellä väestöpohjalla pitäisi ylläpitää kolmen pitäjän rakennuskantaa. Tämä on toisaalta seurakunnan vahvuus, mutta tästä monimuotoisesta seurakuntarakenteesta syntyy omia ongelmiaan.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.