Joutsalaislähtöinen Vesa Pitkänen, taiteilijanimeltään VD Pitkänen, on vuonna 1986 syntynyt musiikkimies, jonka paikallista musiikkielämää seuraavat muistavat Runneltu-yhtyeen basistina.

Pitkänen muutti Joutsasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lahteen ja sittemmin Mäntsälään, mutta käy Joutsassa edelleen säännöllisesti musiikkihommien tiimoilta.

Alkusyksystä Pitkänen julkaisi soololevyn Pitkä Kuljetus Unohdetusta Menneisyydestä.

– Joitakin vuosia sitten ajauduin lueskelemaan tunnelukkoja käsittelevää kirjaa. Kirja laittoi pohtimaan omaa menneisyyttä, muutamia raskaampiakin asioita ja niiden vaikutuksia. Jossain vaiheessa sain nuo asiat mielestäni käsiteltyä ja olin valmis menemään eteenpäin, kertoo Pitkänen levyn syntyprosessin alkuvaiheista.

Tämän jälkeen Pitkänen huomasi, että pohdinnoista syntyi lauluja.

– Lauluja syntyi vaan lisää ja jossain vaiheessa huomasin, että olen näköjään tekemässä pitkäsoittoa. Jokin sisäinen pakko sai jatkamaan. Oli vaan vahva tunne, että minun kuuluu tehdä tämä levy. Siinä mielessä tämä oli helppoa, että ei ollut vaihtoehtoja. Levy oli vaan tehtävä. Ei siinä muu auttanut kuin alkaa tosissaan hommiin, toteaa Pitkänen

Levy äänitettiin viime keväänä Punkalaitumella Studio Watercastlessa. Tärkeimpänä yhteistyökumppanina Pitkäsellä oli vanha muusikkoystävä Leivonmäeltä Sami Tommola. Tommola vastaa levyllä kitaroista ja osin lauluista.

Levyllä on mukana muitakin vanhoja joutsalaisia.

Ei Kenenkään Psalmi -biisiin pianoa soittanut Joel Vataja on asunut nuoruudessaan Joutsassa. Levelillä-biisissä on paljon porukkaa mukana lyhyiden puhepätkien muodossa. Siitä porukasta Kirsi Hölttä, Mari Ollikainen, Saara Pihlaja, Noora Puistovirta ja Eva Pantelidis asuvat Joutsassa. Lisäksi myös puhepätkissä mukana oleva Aki Salonen on käynyt lukion Joutsassa, kertoo Vesa Pitkänen.

Pitkäsen musiikkia voisi kuvailla vaikkapa näin: kuvitelkaa Apulanta-yhtye tekemässä rentoutumismielessä sivuprojektia.

– Uskon, että levyn kappaleet saattavat joitakin myös hymyilyttää, vaikka levy alun perin lähtikin rakentumaan synkistä palasista. Välillä saattoi mennä hassuttelun puolellekin. Ehkä tuosta tuli siinä mielessä minun näköistäni taidetta. Kaikenlaista vakavaa tulee pohdittua välillä kenties liikaakin, mutta silti täytyy yrittää ottaa rennosti ja pitää huumori elämässä mukana. Studiossa hommasta tuli todella hauskaa, eikä harmittanut yhtään, että tällainen projekti tuli aloitettua, sanoo Pitkänen.

VD Pitkäsen levy Pitkä Kuljetus Unohdetusta Menneisyydestä on kuunneltavissa YouTubessa, Spotifyssa ja muissa digipalveluissa. Lisäksi levystä on tehty pieni cd-painos.

Markku Parkkonen

VD Pitkäsen levy Pitkä Kuljetus Unohdetusta Menneisyydestä on kuunneltavissa YouTubessa, Spotifyssa ja muissa digipalveluissa. Lisäksi levystä on tehty pieni cd-painos.

Ylin kuva: Janne Räsänen.

Tagged with →