Joutsan kunnanhallitus järjesti taannoin kunnan verkkosivuilla kyselyn, jolla haettiin ideoita siihen, miten kunnassa voitaisiin käyttää kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettu osallistavan budjetoinnin 20.000 euron määräraha. Ideoista on tarkoitus jalostaa konkreettisia toimintaehdotuksia, joista kuntalaiset pääsevät myöhemmin äänestämään parhaimman.

Ideoita saatiin elokuun loppuun mennessä 40. Kuntalaiset ehdottivat muun muassa ulkoilupolun rakentamista Joutsansalmen rantaan Karimäkeen, Österbergin uimapaikan kunnostamista, kuulovammaisille tarkoitettujen induktiosilmukoiden asentamista kunnan kokoontumistiloihin, koirien aidattua ulkoilutustarhaa Pannuvuoren metsikköön, karavaanarien leirintäaluetta Oravakiveen, muovinkeräystä Leivonmäelle, linja-autokatosta Nelostien Leivonmäen pysäkille, moposuoraa, uimahallia Joutsan keskustaan, koirapuistoa Leivonmäen vanhan sahan alueelle sekä kukkaistutuksia ja penkkejä Joutsan keskustaan ja Myllytien varrelle.

Kunnanhallitus nimesi työryhmän tutustumaan kuntalaisten esittämiin ideoihin ja jalostamaan niistä konkreettisia toimintaehdotuksia. Työryhmän viidestä valitsemasta toimintaehdotuksesta järjestetään äänestys kunnan verkkosivuilla. Osallistavan budjetoinnin määräraha käytetään eniten ääniä saaneiden toimintaehdotuksen mukaisesti.

Työryhmään nimettiin Lea-Elina Nikkilä, Leena Hietala, Hanna Ruunula sekä valtuuston kokouksiin nimetty nuorisovaltuuston edustaja.

Tarja Kuikka