Futsal-liiga la 18.9. Joutsa: JoSePa-SoVo 1-9. JoSePan sijoitus sarjataulukossa (tilanne 20.9.): 7:s.

JoSePa palasi maanpinnalle tylysti Futsal-Liigassa lauantaina. Vierailija Someron Voima takoi taululle rumat numerot 1-9 (0-3).

JoSePalla oli matkassa suurin piirtein samat miehet kuin edellisenä viikonloppuna, merkittäviä poissaoloja ei siinä mielessä ollut. Puolustuksellisesti hyvin alkanutta kautta pyrittiin hyvän puolustuksen kautta jatkamaan.

Ensimmäinen kymppi olikin tarkkaa peliä puolin ja toisin. Kummallekaan maalivahdille ei tullut ekalla kympillä ainuttakaan varsinaista torjuntaa. Epäonnekas oma maali JoSePan verkkoon oli ensimmäinen merkintä viiden minuutin kohdalla. JoSePalla oli pari avopaikkaa ensimmäisen kympin aikana, mutta laukaukset suuntautuivat ohi maalin. Sitten SoVo näytti miten maaleja tehdään. Ajassa 11.30 ja 14.00 SoVo sai ensimmäiset laukaukset kohti maalia ja molemmat sisään, molemmat maalit teki Antti Korhonen. Tämän jälkeen pelin hallinta valui SoVolle, ja Niko Rantasen torjunnat pitivät lukemat vielä aisoissa.

Toisen jakson alku oli taas vieraitten, eikä JoSePa saanut oikean omaa peliään käyntiin. SoVokaan ei varsinaisesti maalipaikoilla mässäillyt, mutta oli paikoissaan pirun tehokas. 0-5 ehti syntyä ennen Jari Kotimäen kavennusta. 1-5 kavennuksen jälkeen JoSePa piristyi, mutta avopaikoistakaan ei palloa maaliin saatu. Sen sijaan SoVo rankaisi reikäpaidalla pelannutta JoSePaa kolmesti tyhjiin, ja kävi kuin malliksi nakkaamassa kerran omalla reikäpaidallaan pallon nätisti ylänurkkaan.

JoSePa pyrki pelaamaan tarkasti puolustuksen kautta, mutta oma maali ja sen jälkeiset takaiskut pakottivat satsaamaan hyökkäykseen, ja se näkyi myös taululla väärällä tavalla. JoSePalla oli riittävästi paikkoja pelin pitämiseen tasaisena, mutta maalinteon tehokkuudessa oli valovuoden ero vieraisiin. Arber Istrefi oli jälleen kukko tunkiolla tehoilla 3+2. Harjoittelun puute näkyi kotijoukkueessa, kaikkia sovittuja asioita ei muisteta tai jakseta pelin aikana toteuttaa, harhasyöttöjä ja pallon menetyksiä tulee liikaa. JoSePa voitti ottelussa laukaisu tilaston selvästi, mutta aivan liian usein veto lähti kaukaa kovan blockin takaa tai pienestä kulmasta. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Jarkko Kosunen, SoVolta Antti Korhonen.

– Vähän vaikea sanoa näin tuoreeltaan mikä meni pieleen. Ehkä MadMax -peli meni vähän yläkanttiin ja tämä alakanttiin, vaikea sanoa missä tällä hetkellä mennään. Maalinteossa harjoittelemattomuus näkyy, avopaikosta ei onnistu kun pallokosketuksia ei ole alla tarpeeksi. Emme pelanneet palloa tarpeeksi syvään, vaikka siihen tilaisuuksia oli. Sinänsä kolme pinnaa kahdesta ekasta pelistä kelpaa kyllä, nyt on neljä viikkoa aikaa harjoitella ennen seuraavaa peliä GFT:tä vastaan vieraissa, kommentoi JoSePan valmentaja Mikko Paappanen.

Petri Hentinen

Futsal-liigan sarjatilanne.

Yläkuva: JoSePan maalivahti Niko Rantanen joutui tekemään täyden päivätyön SoVoa vastaan. Puolustushommiin joutuivat myös Benno Hanslian (vas.) ja Jarkko Kosunen (oik.). Kuva: Jonna Keihäsniemi.

Tagged with →