Eräs lukijamme vinkkasi mielenkiintoisesta väestökehitystrendistä, joka saattaa viedä Luhangalta paikan manner-Suomen pienimpänä kuntana. Luhangan asemaa pienimpänä kuntana uhkaa keskipohjalainen Lestijärven kunta.

Lestijärven väestömäärä on kuluvan vuoden aikana laskenut ja Luhangan noussut.

Tilastokeskuksen väestötilaston mukaan Lestijärven asukasluku oli heinäkuun lopussa 709 ja Luhangan 705. Lestijärven asukasluku on alkuvuoden aikana pienentynyt 13:lla ja Luhangan vastaavasti kasvanut kuudella. Mikäli sama kehitys jatkuu, Luhanka ohittaa Lestijärven syyskuun aikana.

Luhangan asukasmäärän kasvussa olennainen tekijä on ollut muuttovoitto. Luhanka on alkuvuoden aikana saanut muuttovoittoa peräti 18 henkilöä, kun vastaavasti Lestijärvi on kärsinyt 12 henkilön verran muuttotappiota.

Lapsia kunnissa syntyy suunnilleen saman verran, Lestijärvellä tammi-heinäkuussa kaksi ja Luhangassa yksi.

Kuolleisuudessa on sen sijaan huomattava ero. Luhangassa kuoli tammi-heinäkuussa 13 henkilöä, mutta Lestijärvellä vain kolme.

Sattumia-palsta seuraa tilanteen kehitystä.

Markku Parkkonen

Tagged with →