Joutsan kunta jatkaa talous- ja hallintojohtajan viran hakuaikaa. Virka julistettiin haettavaksi alun perin heinäkuussa ja sitä haki määräaikaan mennessä kahdeksan hakijaa. Hakijoista kolmea haastateltiin ja heistä kaksi ylsi loppusuoralle.

Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus päätti kuitenkin jatkaa viran hakuaikaa edelleen. Virkaa täytettäessä huomioidaan myös aiemmin saapuneet hakemukset.

Joutsan kunnan talous- ja hallintojohtajan virkaa aiemmin hoitanut henkilö irtisanoutui kesällä tehtävästä. Virka on ollut täyttämättä elokuun puolivälistä asti.

Tarja Kuikka