Joutsan yhtenäiskoulun sekä Leivonmäellä Kurkiauran koulun lähiympäristössä oli ensimmäisenä koulupäivänä ylimääräisiä elämänturvaajia paikalla. Heijastinliivein pukeutuneet vapaaehtoiset miehittivät koulun läheiset suojatiet koululaisten kulkemisen turvaamiseksi. Hyvin nopealla aikataululla järjestettyyn tempaukseen saatiin Joutsaan mukaan kymmenkunta vapaaehtoista ja Leivonmäelle neljä.

Liikenteen hiljennettyä ja koulun kellojen soidessa vapaaehtoiset kokoontuivat vielä yhteiskuvaan. Kaikkien yhteinen kokemus oli, että perinteen tästä voisi ehdottomasti tehdä.

– Olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä, mutta tästä jäi kyllä kaikista levein hymy huulille, totesi heijastinliiviin pukeutunut Mikko Pylvänäinen.

Helinä Sipiläinen (vas.) oli vapaaehtoisena turvaamassa koululaisten kulkua Leivonmäellä. Tietä ylittämässä Joonas Pynnönen (toinen ok.), Ida Pynnönen ja Ville Pynnönen.

Vapaaehtoisten lisäksi paikalla oli Lähi-Tapiola Keski-Suomen Kangasniemen toimiston myyntipäällikkö, elämänturvaaja Sara Lappalainen.

Lappalainen oli saapunut Joutsaan ulkopuolisen vinkistä ja ilahtui suuresti huomatessaan vapaaehtoisten joukon.

– Lähi-Tapiola Keski-Suomi järjesti ensimmäistä kertaa tällaisen elämänturvaaja-kampanjan. Meillä oli halu olla mukana turvaamassa suojateitä koulunsa aloittaville ja netissä oli kysely, johon sai lähettää vinkin vaarallisesta tienylityskohdasta. Tästä Jousitien ja Savontien risteyksestä tuli vinkki, johon ilomielin tartuimme, toteaa Lappalainen.

Joutsan lisäksi Lähi-Tapiolan porukkaa oli jalkautunut noin vajaalle kymmenelle muulle suojatielle ympäri Keski-Suomea. Lähi-Tapiolan teemana olivat heijastimet, joita Lappalainen jakoi koululaisille sekä vanhemmille. Hänen mielestään tempaus onnistui mainiosti.

– Selkeästi huomioliivit toimivat ja autoilijat hiljensivät nopeuksia. Autoista tuli kiitokseksi hymyjä ja vilkutuksia, ja jalankulkijat sekä pyöräilijät kiittelivät myös ääneen, summaa Lappalainen.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Joutsassa vapaaehtoiset turvasivat koulun läheisiä suojateitä ensimmäisenä koulupäivänä.