Haihatuksen Polttava tarve -kesänäyttelyssä on esillä hämmästyttäviä kolmiulotteisia maalauksia, joiden aiheiksi on valikoitunut Jousitien varrella olevat Kassalan, Kino Joutsan sekä Curry King -ravintolan rakennukset. Teokset esittävät fotorealistisesti rakennuksia, jotka kuvataan tietystä katsojan perspektiivistä. Teoksissa pienimmätkin yksityiskohdat kauneuspilkkuineen ja taloteknisine syntymämerkkeineen ovat huolella tallennettu maalaamalla ja veistämällä puurakenteita.

Reliefit hehkuvat kirkkaissa väreissä ja saavat aikaan hienoisen toismaailmallisen tunnelman perspektiivin muuttuessa tarkasteltassa teoksia eri puolilta. Näyttelyyn varta vasten työstetyt taideteokset sopivat luontevasti: rakennuksien tarjoaman suojan tarve kun on nykyihmiselle aika lailla välttämättömyys kaikkeen toimintaan. Taiteilijalta on esillä edellä mainittujen teoksien lisäksi useita muita kolmiulotteisia maalauksia sekä pienimuotoisempia akvarelleja, jotka ovat kaupan saman tien mukaan otettavaksi. Otimme yhteyttä taiteilijaan!

Hei Jenni! Kuka olet ja mistä tulet? Mitä teet tällä hetkellä?

– Olen Jenni Yppärilä, valmistunut Taiteen maisteriksi 2010. Alun perin olen kotoisin Oulaisista ja nykyisin asun Helsingissä. Juuri nyt olen ollut kuukauden työskentelemässä residenssissä Tampereella.

Millä perustein valikoit työsi aiheet? Minkä tyyppiset yksityiskohdat kiehtovat sinua?

– Teosaiheeni ovat yleensä arkisia rakennuksia. Sellaisia päivittäisen ohikulun paikkoja. Tyypillisesti kierrän katuja kameran kanssa ja yritän aistia paikan henkeä. Miellyn usein vähän rumiin tai kulahtaneisiin kohteisiin, sellaisiin, jotka kertovat ajan muutoksista. Kiinnostun rakennuksista, jotka ilmentävät minusta kyseisen paikan identiteettiä. Kohde voi toki olla rakennuksena mielenkiintoinen, mutta vielä useammin sytykkeenä toimii sen sisällä tai ympärillä tapahtuva toiminta, jälki seinässä tai outo asia näyteikkunassa.

– Välillä tuntuu, että rakennukset oikeasti kuiskivat tarinoita äänettömällä kielellä. Niitä pitää osata katsoa, oikein tuijottaa. Paikallisilla on se etulyöntiasema, että he tietävät näiden rakennusten salaisuudet, mutta toisaalta ne muuttuvat niin arkipäiväisiksi, että rakennusta ei oikeastaan enää huomaa. Ulkopaikkakuntalaisena aina vähän jännittää, että millaisia huteja valinnoissa tulee tehtyä. Riemastuttavinta minulle on se, kun yleisö alkaa kertoa juttuja näistä paikoista.

– Teosten voima piilee juuri siinä, että tunnistettava paikka irrotetaan ympäristöstä ja asetetaan tarkastelun kohteeksi. Tämä herättää katsojassa paikkaan kuulumisen tunteen, ikään kuin näkisi tutut kasvot ja muistot tulvivat mieleen.

Näyttelyn aikana työsi ovat herättäneet ihastusta paikallisessa yleisössä. Mitä mieltä itse olet ajatuksesta, että kyseessä on maisemamaalauksen päivittämisestä urbaanimpaan ympäristöön?

– No, kyllähän ne näinkin voi nähdä, molemmat ovat tavallaan sellaista kansallismaiseman kuvausta. Juuri sellaista paikallisen identiteetin vahvistamista – nämä ovat minun maisemiani.

– Erona näen sen, että maisemamaalauksessa olet läsnä luonnon ja sen voiman kanssa, et muiden ihmisten. Maisema puhdistaa mielen ja vie sen laajemmille sfääreille, jonkinlaiseen vapaudentunteeseen. Kun taas omat teokseni peilaavat ihmisten välistä kanssakäymistä. Yksittäiset rakennukset kääntävät katseen kokemuksiin, jotka tapahtuvat muiden ihmisten kautta.

Onko työmenetelmäsi perspektiivin parissa tieteellisen tarkka prosessi vai revitteletkö mittasuhteiden kanssa tai lisäätkö jopa haluamiasi yksityiskohtia?

– Ei todellakaan ole tarkka, venytän, kutistan ja saatan tehdä kulmia, joita ei ole olemassa. Minulle on tärkeää, että kohde pysyy tunnistettavana, mutta muokkaan mittasuhteita siten, että se toimii mielestäni paremmin teoksena. Olen aina vähän hämmentynyt siitä, että niitä sanotaan pikkutarkoiksi, vaikka koen tekeväni ne aina vähän sinnepäin. Tosin täytyy myös myöntää, että käytän pienimpiä mahdollisia pensseleitä yksityiskohtiin, niin kyllä se aika tihrustamista välillä on. Toisinaan piilottelen viestejä teoksiin ja lisäilen ylimääräisiä elementtejä tai jätän jotain pois. Kyllä siellä jossain Joutsan teoksessakin näkee vähän ylimääräisiä merkintöjä tekovaiheessa yhteiskunnassa pinnalla olleista aiheista. Pitää katsoa tarkkaan niin löytää.

Vapaa sana, mitä tulee mieleen työskentelystäsi tai Haihatuksesta ja Joutsasta ylipäänsä.

– Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Joutsassa ja Haihatuksessa ja olen iloinen, kun sain tehdä näyttelyyn muutaman paikallisen rakennuksen. Yksi parhaista puolista omassa työskentelyssä on se, että tehdessä eri paikoista teoskohteita, sitä luo myös itse tunnesiteen kyseisiin paikkoihin. Se on vähän kuin jäisi kavereita ympäri Suomea ja ohikulkumatkoilla on pakko käydä katsomaan, vieläkö rakennus on paikoillaan ja miten se on muuttunut.

Tuomo Vuoteenoma

Taidelaitos Haihatuksen Polttava tarve -kesänäyttely on auki elokuun 29. päivään asti keskiviikosta sunnuntaihin.

Tagged with →