Alkuvuoden aikana eli tammi-kesäkuussa Joutsassa syntyi Tilastokeskuksen mukaan yhteensä kahdeksan lasta ja Luhangassa ei yhtään. Joutsassa kuoli tammi-kesäkuussa 47 henkilöä ja Luhangassa 11, joten seudun luonnollinen väestökehitys oli alkuvuonna 50 henkilön verran miinuksella.

Seutukunnan väestökehitys kääntyi kuitenkin alkuvuonna plussalle positiivisen muuttoliikkeen vuoksi. Joutsan nettomuutto oli 44 henkilön verran plussalla ja Luhangan 11 henkilön verran. Näin Joutsan väestö lisääntyi vuoden alkupuoliskon aikana viidellä henkilöllä ja Luhangan pysyi ennallaan.

Joutsassa oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun lopussa 4.302 asukasta, Luhangassa 699 ja koko seutukunnalla siis 5.001.

Markku Parkkonen

Tagged with →