Myllykosken ympäristössä on suoritettu viikon päivät raivausta pääasiassa vedessä. Rakennusmestari Juha Kainulainen epäilee, että edellinen, yhtä laajamittainen niitto- ja vesiraivaus on toteutettu parikymmentä vuotta sitten suoritetun ruoppauksen yhteydessä.

– Onhan tämä aikamoiseksi ryteiköksi vuosien saatossa päässyt kasvamaan. Tämä vaatisi ehdottomasti säännöllisempää raivausta, jotta vesistö pysyisi hyvänä vesilinnuille ja kaloille, toteaa Kainulainen.

Kainulainen on kahlannut vesialuetta läpi monilla eri työvälineillä. Ensin kaisla ja muu vesikasvillisuus poistettiin viikatteella. Pajuja Kainulainen on katkonut oksasaksilla ja kaarisahalla. Lyhytpiikkisellä haravalla puolestaan on kerätty kasvillisuutta kasaan, joka sitten talikolla on nostettu vedestä maalle ja muuhun maalla tapahtuvaan siirtoon.

– Paju työllistää toden teolla, täytynee vielä kenties kokeilla taljaa ja köyttä kaikista isoimpiin kohteisiin. Polttomoottorivälineitä ei täällä käytetä, vaan kaikki tehdään käsin, kertoo Kainulainen.

Myllylahden vesistö on viimeksi raivattu yhtä laajamittaisesti 20 vuotta sitten.

Heti ensimmäisten raivauksien jälkeen Kainulainen kertoo huomanneensa alueella ilahduttavaa liikettä.

– Kun avasin alueen, yksi sorsa ilmestyi välittömästi kaveriksi. Myös taimenet ovat liikkuneet ahkerammin tässä ympärillä. Puolestaan isot säynävät ovat kadonneet vesistöstä kokonaan. Epäilen jonkun kalastaneen ne, vaikka kalastushan on tässä kielletty, summasi Kainulainen.

Myllylahden raivauksen lisäksi lintutorni on kunnostuksen alla. Ensitöikseen työmiehet raivasivat sakean kasvuston siedettävään kuntoon, jotta polku tornille saatiin avattua. Lintutornille tehdään vielä parempi perustus, rakennus suoristetaan sekä portaat ja katto uusitaan. Todennäköisesti lintutorni on käyttökunnossa elokuun aikana.

– Tornin kunnostustoimenpiteiden jälkeen se on otollinen paikka lintujen tarkkailuun. Puolestaan myllyn alueen esteettisyys parantui huomattavasti maisemahoidon myötä. Kyllä täällä kelpaa liikkua ja ihmetellä, toteaa Kainulainen.

Jonna Keihäsniemi

Juha Kainulainen niitti kasvillisuutta Myllykosken vesistössä monien eri työvälineiden avulla.

Tagged with →