Yksi kesän kulttuuriperinteistä toteutuu jälleen, kun taiteilija Raija-Tuulikki Niemisen vuotuinen näyttely avaa ovensa tänään. Tammilahdessa, Levämäentiellä Niemisen kotipaikalle esille laitettu näyttely kantaa nimeä Tuas kesänäyttely Kuuselassa. Taidegalleriassa on mahdollisuus vierailla tästä päivästä aina elokuun 8. päivään asti iltapäivisin.

Näyttelytiloja on pihapiirissä yhteensä neljä ja nähtävää on noin 45 teoksen verran. Tällä kertaa teoksia on mukana kolmelta taiteilijalta. Niemisen lisäksi mukana ovat jo aiemmistakin kesänäyttelyistä tutut lapsitaiteilijat Matteus Pihlaja ja Mimosa Savolainen. Molempien nuorien taiteilijoiden teoksissa ovat vahvasti esillä eläimet. Savolaiselta on muun muassa esillä näyttävät ja aidonnäköiset, savesta tehty kettu sekä huovutettu pöllö.

Piha-aitan näyttelytilassa värit leikittelevät kilpaa ikkunasta sisälle osuvan auringon kanssa.

Niemisen mukaan tämän kesän teema on vastakohdat. Näyttelyssä on monenlaisia puolia, niin syvällistä kuin huumorintäytteistä lähestymistapaa taiteeseen. Juuri tästä syystä taiteilija uskoo kierroksen taidenäyttelyssä antavan jokaiselle kävijälle jotakin mieltä piristävää.

– Kuluvana vuonna olen maalannut useamman Suojelusenkeli-nimeä kantavan teoksen, joista osa on mustavalkoisia ja osa värikylläisempiä. Korona-aika on ollut rankkaa monella tavalla, ja itse olen kokenut maalaamisen olevan minulle luontaisin keino sanoittaa tunteita, kiteyttää Nieminen.

Sitä, jatkuuko näyttelyperinne ensi kesänä, ei Nieminen uskalla vielä luvata.

– Tämä vuosi on ollut väsyttävä ja ensin ajattelin, että riittävätkö voimat näyttelyn kokoamiseen. Nyt kuitenkin odotan innolla kävijöitä, koska kyllä tämä palkitsee ja antaa energiaa, summaa Nieminen.

Jonna Keihäsniemi

Yläkuva: Taiteilija Raija-Tuulikki Nieminen on kuluvana vuonna maalannut useamman Suojelusenkeli-nimisen teoksen, tässä niistä yksi.