Yksi Joutsan rikkaimmista vesilintualueista on Suonteen Etelälahti. Toki suuri järvi pitää sisällään myös monia muita lintualueita, kuten läheinen Pitkälampi.

Joutsan suuret selkävedet ovat tunnettuja runsaasta kuikkakannasta. Mikä on kuikkien pesiä, kun Joutsasta löytyy runsaasti kirkasvetisiä ja kalaisia järviä, kuten Suontee. Suurin osa Suonteen kuikista pesii järven sadoissa saarissa.

Saaret ovat muutenkin usein varsin luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia vanhoja talousmetsiä. Varsinkin tikat viihtyvät vanhoissa lehtipuumetsissä, joista löytyy runsaasti lahovikaista puuta. Saarissa pesiviä tikkalajeja ovat muun muassa valkoselkätikka, harmaapäätikka, käpytikka ja pohjantikka.

Yksi tärkeimmistä lintusaarista on Liukonsaari. Liukonsaari on Metsähallituksen suojelema Natura 2000 -ohjelmalla ja saarella pesii muun muassa kuikka ja kuhankeittäjä. Pesivien kuikkien määrä on voimistunut viimeisien vuosikymmenien aikana Suonteella, kuten myös muilla järvillä, esimerkiksi Jääsjärvellä. Joutsa onkin maakunnan kärkisijoilla kuikkien määrässä.

Etelälahden lintukesä alkaa, kun sorsat saapuvat muutolta huhtikuun puolivälin jälkeen. Tosin lahdella viihtyvät laulujoutsenet ja kurjet voivat saapua jo maaliskuun lopullakin.

Etelälahden ollessa vielä jäässä ovat muuttolinnut saapuneet ensiksi sulavaan Vallasjoensuuhun. Vallasjoen suussa voi tarkkailla alueella pesiviä lajeja, että myös pohjoiseen matkaavia lintulajeja. Joen suulla voi nähdä uiveloita, kanadanhanhia ja moni muita lajeja.

Joutsan järvet ovat paikoin varsin syviä ja ne jäätyvät usein vasta myöhään syksyllä, joten monet lajit kuten joutsenet viipyvät alueella pitkään.

Suontee on varsin karu rannoiltaan ja kuikille sopiva pesimäjärvi. Sen sijaan muun muassa Jääsjärvi on hieman rehevöityneempi ja se ei ole niin kuikkien mieleen. Sen sijaan silkkiuikut ja härkälintu viihtyvät Jääsjärvellä kuikkaa paremmin.

Kuikalle on tärkeää veden puhtaus ja kalaisuus. Kala on lajin pääravintoa. Useat sorsat käyttävät pääravintona kasveja ja lisäravintona muun muassa äyriäisiä, hyönteisiä ja pieniä kaloja.

Suurien selkävesien rannoilla on harvemmin soita, jotka lisäisivät vesistöiden humuisuutta. Rannat ovat usein moreeni- tai kalliorantaisia. Ainoat suot ovat usein hieman soistuneet rantaluhdat, jotka muodostuvat ilmaversoisesta järviruokosta, järvikaislasta ja monista sarakasveista.

Näiden järvenlahtien maa-aines muodostuu usein savesta ja hiesusta. Monet näistä lahdelmista onkin otettu maatalouskäyttöön ravinteikkaan maa-aineksen johdosta.

Etelälahden ruovikoissa pesivät muun muassa pajusirkku ja ruokokerttunen. Ruokokerttunen on varsin nuori tulokas Keski-Suomen linnustoon. Runsastuminen alkoi samaan aikaan kuin järvien rehevöityminenkin. Teollistumisen myötä vesistöt rupesivat rehevöitymään voimakkaasti 1950- ja 1960-luvuilla. Näihin aikoihin rupesi myös ruokokerttunen yleistymään Keski-Suomessa. Nykyisin ruokokerttusen on yleinen pesijä Joutsassa.

Myös silkkiuikun ja nokikanan yleistyminen ajoittuu samoihin aikoihin kuin ruokokerttusen.

Viimeisien vuosikymmenien aikana ovat myös haikarahavainnot yleistyneet Joutsassa. Etelälahdellakin voi kuulla kaulushaikaran huutelua. Myös harmaahaikara ja kattohaikara on suhteellisen helppo havaita.

Hyviä haikarapaikkoja ovat myös Metsähallituksen suojelemat lammet kuten Riionlampi, Keskisenlampi ja Kataatlampi.

Etelälahdella pesiviä lajeja ovat muun muassa sinisuohaukka, luhtahuitti, ruskosuohaukka, kurki, silkkiuikku, härkälintu, nokikana ja laulujoutsen. Lisäksi lahdella pesii lukuisa joukko tavallisempia lajeja kuten sotkia, koskeloita, taveja, sinisorsia, telkkiä ja niin edelleen.

Lintuja on usein vaikea havaita korkean rydin joukosta. Usein järviruoko kasvaa noin kaksimetriseksi. Monet lajit ovat aktiivisia vain hämärässä kuten osa haikaroista.

Jarmo Vacklin

Tagged with →