
Samaan aikaan, kun alhaalla nelostien varrella pidettiin markkinoita, ylhäällä Leivonmäen kirkonkylässä pelattiin katusählyturnausta. Ensimmäistä kertaa pelatun turnauksen järjestäjinä toimivat Leivonmäen Pyry ja joukko paikallisia aktivisteja.
– Halusimme tuoda markkinapäivänä elämää tänne kylän keskustaankin. Jos samalla voimme auttaa paikallisia yrittäjiä, niin hyvä on. Hyvän mielen kauppa ja Leivonmäen Pub lähtivätkin innolla mukaan idean toteuttamiseen ja luovittivat mielellään pihamaansa pelikentäksi, turnauksen pääjärjestäjiin kuuluva Kari Tapper kertoo.
Tarkoitus oli, että turnauksessa pelataan enemmän leppoisaa sählyä kuin totista salibandyä.
Liika totisuus vihelletään pois ja määrätään sanktiot, Kari Tapper totesi.
Leppoisalla mielellä turnaukseen lähti myös ainoa pääsääntöisesti leivonmäkinen joukkue Pubihaukat.
– Vain parilla meidän pelaajalla on taustassaan sählyharrastusta. Me muut olemme ihan aloittelijoita, kuten tuloksesta näkyy, Marko Stenberg totesi avausottelun jälkeen, kun Pubihaukat oli hävinnyt Sysmälle maalein 1-11.
Ilman paineita ja ennakkoluuloja Leivonmäelle tuli myös turnauksen ainoa naisjoukkue, kangasniemeläinen LDT + muut timanttiset.
– LDT on lyhenne Lapaskankaan Dream Teamistä. Pari pelaajaamme asuu Lapaskankaalla, toisetkin ovat Kangasniemen Pallon pelaajia. KaPa on pelannut alueellista harrastesarjaa ja Kaakkois-Suomen kakkosdivisioonaa. Päätimme tulla Leivonmäelle, vaikka täällä ei ole naisten sarjaa. Olemme tottuneet harjoittelemaan miesten kanssa ja pelaamaan sekajoukkueissa. Lupaamme antaa miehille vähän tasoitusta, sillä tappio voisi mennä heillä tunteisiin, joukkueen johtaja Reetta Junni totesi.
Kuuden joukkueen turnaus alkoi aamulla ja jatkui iltapäiville. Pitkä turnaus vaati pelaajilta kestävyyttä. Helteisessä säässä myös nesteytys oli tärkeää. Suuren nestehukan takia siinä piti käyttää myös vettä. Pelaajien ja yleisön viihtyvyyttä lisäsi taustamusiikki, jonka äänentoistosta vastasi Tanssi- ja humppayhtye Rokote. Grilli oli kuumana ja välillä voi asioida naapuriliikkeissä tai pihakirppiksessä.
Tiukassa kamppailussa turnausvoiton vei kangasniemeläisjoukkue ÄssäHässäkkä, toinen sija meni Sysmään, kolmanneksi sijoittui jyväskyläläisleivonmäkinen Team Kuosma ja neljänneksi joutsalainen SS Körmy.
Osmo Kuisma

Ylin kuva: Kangasniemeltä turnaukseen tuli ennakkoluuloton naisjoukkue.