Joutsassa ja Luhangassa ovat parhaillaan menossa puolueiden neuvottelut kuntien luottamuspaikkajaosta. Monessa isommassa kaupungissa vastaavien neuvottelujen tulokset on jo julkaistu. Perinteiseen tapaan lienee niin, että Joutsan seutukunnalla kuntalaiset saavat asiasta tiedon vasta valtuuston ensimmäisessä kokouksessa, kun valinnat virallisesti tehdään. Sinänsä olisi mainiota kuntalaisten kunnioittamista, että neuvottelutulokset julkaistaisiin heti, kun ne ovat valmiina.

Aiempien valtuustokausien paikkaneuvottelujen perusteella voi ennustaa, että pääosin luottamuspaikat jaetaan demokratian pelisääntöjen mukaan eli vaalitulosta kunnioittaen. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa sitä, että vaalitulosten häntäpäästä ei voi nousta esimerkiksi kunnanhallituksen jäseneksi. Oman lisänsä valintoihin tuo tasa-arvolainsäädäntö, jota tietenkin on myös noudatettava.

Seutukunnalla on aina silloin tällöin nähty tapauksia, joissa vaalitulosta ei ole kunnioitettu, jos esimerkiksi puolueiden sisäpiiriläiset eivät ole jostain valtuutetusta tykänneet. Joskus on voinut olla syynä myös valtuutetun oma kieltäytyminen vastuupaikoista. Tämä on myös harmillista käytöstä. Jos kuntavaaleihin lähtee, pitää olla valmis nousemaan niille paikoille, joille äänestäjät haluavat nostaa.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →