Joutsan Seudun nettilehdessä oli juttu Savontien perusparantamistoimista. Tässä hiukan näkökantaa aiheeseen täältä Kivitien ”perinnemaisemasta”, jossa vanhasta ympäristöstä muistuttaa vain huonosti hoidettu, kuoppainen ja pölyävä soratie.

Luin aiemmin teknisen lautakunnan kokouspöytäkirjaa (17.6.) ja huomasin, että lautakunta oli tehnyt päätöksen Kivitien perusparannukseen varattujen määrärahojen poistamisesta. Toisin kuin lehden jutussa, perusteluissa Kivitien määrärahojen pois vetämiseksi ei mainita Kivitien ahtautta, vaan ”vanhan ympäristön vaaliminen”, mikä kuulostaa oudolta. Outoa sekin, että valtuustossa on jo aiemmin määrärahat hankkeelle myönnetty ja nyt tekninen lautakunta on kävellyt valtuuston päätöksen yli. lautakunta on tässä ylittänyt valtuutensa. Asia on kunnalla tiedossa ja viimeistä naulaa määrärahojen arkkuun ei ole vielä lyöty.

Me asukkaat olemme toimittaneet Joutsan kunnalle aloitteen ”Kivitien ja Ruusantien asfaltoiminen” syyskuussa 2016, melkein viisi vuotta sitten. Allekirjoittajina lähes jokainen täysi-ikäinen Kivitien ja Ruusantien asukas. Aloite on lähtenyt liikkeelle Kivitien asukkaiden toimesta, tavoitteena parantaa Kivitien (ja Ruusantien) turvallisuutta ja käytettävyyttä. Tuohon aikaan Kivitiellä asui kahdeksan alle 15-vuotiasta lasta.

Aloitteessa mainittujen toimien toteutumista on nyt odotettu jo lähes viisi vuotta ja aina se vain siirtyy eteenpäin, milloin milläkin syyllä. Nyt on kuitenkin vetäisty yhdeksi perusteluksi jotain käsittämätöntä, kuten ”vanhan ympäristön vaaliminen”. Onko Keijo Suomalainen ja kumppanit koskaan käyneet Kivitiellä? Täällä on neljä kappaletta tällä vuosituhannella rakennettuja omakotitaloja, siis viimeisimpiä mitä tälle kylälle on rakennettu ja tontti viidennelle. Rahan puutekaan ei käy perusteluksi, sillä rahaa on näinä vuosina riittänyt miljoonakaupalla muihin hankkeisiin.

Pasi Varjoaho
Kivitien asukas, veronmaksaja

Toimituksen täsmennyksenä: jutussamme ollut maininta tien ”ahtaudesta” oli peräisin kunnan tekniseltä johtajalta.

Joutsan Seudun toimitus

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →