Luhangan Osuuspankki kertoi toukokuun lopulla, että se aikoo yhdistyä maakunnallisen Keski-Suomen Osuuspankin kanssa. Mikäli molempien pankkien hallintoelimet hyväksyvät fuusion, paikallisen pankkitoiminnan tarina Joutsan seutukunnalla tulee päätökseensä ensi vuoden keväällä.

Luhankalaisten päätös ei varmasti ole yllätys kenellekään. Pikemmin yllättävää on ollut, miten pitkään pieni pankki on pystynyt toimimaan itsenäisenä. Vaikka oman pankin menetys voi joillekin olla kova pala, fuusioratkaisu on varsin perusteltu ja järkevä. Pankkien sääntely on mennyt sellaiseksi, että pienet yksiköt eivät enää vaatimuksista selviä. Tai ainakaan resurssien uhraaminen valvonnan vaatimusten täyttämiseen ei ole järkevää kovin pienessä pankissa.

Muut seutukunnan paikallispankit ovat yhdistyneet isompiin yksiköihin viime vuosikymmenien aikana. Luhangan Osuuspankin päätös on tässä ketjussa viimeinen. Samaan aikaan liikepankit ovat lopettaneet toimintansa alueella. Moni pankkiasiakas ei nykyään kaipaa pankkikonttoria, mutta seudulla on edelleen suuri joukko kansalaisia, joille konttoripalvelut ovat elintärkeitä. Toivottavasti paikallinen konttoriverkko säilyy edes nykyisellä tasolla.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →