Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Joutsan kunnanhallituksen tekemän valituslupahakemuksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 10.9.2020 tekemästä päätöksestä. Näin ollen hallinto-oikeuden päätös jää voimaan.

Hallinto-oikeus kumosi kyseisellä päätöksellään Joutsan kunnanvaltuuston 17.6.2019 tekemän päätöksen kunnan perusturvalautakunnan erottamisesta. Valtuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen oli valittanut perusturvalautakunnan jäsen Kalle Willman. Hallinto-oikeus siis hyväksyi Willmanin valituksen, eikä tähän päätökseen tullut muutosta KHO:ssakaan.

Lautakunnan erottamisen taustalla oli se, että osa luottamushenkilöistä halusi Kalle Willmanin pois lautakunnasta. Lain mukaan yksittäisen lautakunnan jäsenen erottaminen ei ole mahdollista, vaan lautakunta on erotettava kokonaisuudessaan.

Hallinto-oikeus katsoi nyt voimaan jääneessä päätöksessään, että valtuuston päätös oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä kuulemisvirheen vuoksi. Hallinto-oikeuden mukaan Kalle Willmanin olisi pitänyt saada tutustua asiaan liittyviin selvityksiin ja lausua niistä näkemyksensä ennen valtuuston kokousta. Willman oli pyytänyt selvityksiä nähtäväkseen, mutta ne toimitettiin hänelle vasta valtuuston kokouksen jälkeen.

Hallinto-oikeuden päätöksellä ei ollut lautakunnan kokoonpanon osalta käytännön merkitystä, koska Joutsan kunnanvaltuusto valitsi syyskuussa 2019 lautakunnan uudelleen täsmälleen samassa kokoonpanossa kuin ennen erottamista.

Lautakunnan uudelleenvalinnan yhteydessä valittiin myös yksilöjaosto uudestaan ja tässä yhteydessä Kalle Willman pudotettiin pois yksilöjaostosta. Tämäkin valinta on nyt siis osoittautunut laittomaksi, mutta asialla ei ole enää käytännön merkitystä, koska vaalikausi on päättynyt ja edessä on joka tapauksessa uudet toimielinten valinnat.

Markku Parkkonen