Rokkiralli palailee vähitellen normaaliin päiväjärjestykseen koronahiljaisuuden jälkeen. Kukko Racing isännöi viikonloppuna Joutsan Seudun Ratakeskuksessa kesäkauden toista kilpailua, tosin ilman yleisöä.

Kukko Racingin sekä valtakunnallisen Rokkiralli ry:n leivonmäkinen puheenjohtaja Jani Tavikainen kertoo, että Rokkirallin harrastajilla on ollut hyvää aikaa rakennella autojaan.

– Viime vuonna päästiin ajamaan vain pari talvikisaa. Kilpailuja jouduttiin perumaan ensi huonojen kelien takia, ja sitten tuli korona. Silloin päätettiin perua koko loppukausi. Tänä vuonna kisoja on päästy vähitellen järjestämään ilman yleisöä, mutta koronarajoitukset ovat aiheuttaneet epävarmuutta. Joutsan kilpailun luvatkin saimme vasta tiistaina. Siinä vaiheessa rajoitukset olivat jo helpottuneet niin, että olisimme voineet ottaa yleisöäkin. Emme kuitenkaan enää lähteneet uudelle lupakierrokselle, Jani Tavikainen toteaa.

Yleisön puuttuminen vaikutti tapahtuman talouteen.

– Pääsylippuja emme ole aikaisemminkaan myyneet, mutta nyt ravintolan tuotoista jäi muutama tonni pois. Tappion välttämiseksi piti miettiä tarkemmin, mitä tehdään ja ostetaan. Lisäkustannuksena päätimme kuitenkin hankkia kisasta livestriimauksen nettiin, Jani Tavikainen kertoo.

Joutsan radalle ei yleensäkään saada kovin suuria yleisömääriä, mutta rata nauttii suurta suosiota kuljettajien keskuudessa. Nytkin kaksipäiväiseen kilpailuun ilmoittautui yhteensä noin 260 kuljettajaa, mikä on vain hieman vähemmän kuin normaalivuosina.

Kokonaisuutenakin Rokkiralli on säilyttänyt suosionsa hyvänä jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Olemme pyrkineet pitämään harrastuksen kustannukset alhaisina, jotta osallistumiskynnys olisi mahdollisimman matala. Myyntiluokkien puolella on ollut paineita myyntihinnan nostamiseen, mutta emme ainakaan vielä ole menneet siihen, jotta kustannukset eivät karkaisi käsistä, Jani Tavikainen toteaa.

Myyntiluokissa kilpailija sitoutuu myymään autonsa 650 eurolla. Myynti tapahtuu arpomalla tarjouslipukkeen lunastaneiden kuljettajien kesken. Super-Rock -luokan autot eivät ole myyntivelvoitteisia, joten niiden rakenteluun käytetään enemmän rahaa ja työtunteja.

Säästeliäästi kilpaileva Markku Marttila kaivoi pösönsä tallista kotikisaa varten.

 Rokkiralliin pääsee siis kilpailemaan hyvinkin edullisesti. Tällä periaatteella lajia harrastaa myös joutsalainen Markku Marttila. Hänen ajokkinaan on lähes siviiliauton näköinen Peugeot 308.

– Tämä on jokseenkin vakiokuntoinen. Ajan kuitenkin superissa, ettei autoa tarvitse myydä. Etuvetoisella autolla ei oikein pärjää superissa, mutta pitäähän jonkun olla viimeisenäkin. Pyrin ajamaan niin, että auto pysyy ehjänä. Ajamaanhan tänne on tultu eikä remonttia tekemään. Pitihän sitä kotikisaan tulla ajamaan, vaikka ainoa kotikenttäetu onkin lyhyt kotimatka, Markku Marttila sanoo.

Aivan viimeiseksi Markku Marttila ei toki jäänyt, vaikka finaalipaikka jäikin kaukaiseksi haaveeksi.

Kukko Racingin kuljettajista pisimmälle eteni nurmijärveläinen Eetu Vesanen, joka raivasi tiensä kovatasoisen junioriluokan A-finaaliin asti. Hän joutui kuitenkin jäämään finaalin viimeiseksi, kun hänen autonsa ei enää suostunut käynnistymään.

Ajojen jälkeen kilpailun johtaja Jani Tavikainen oli tyytyväinen järjestelyjen onnistumiseen. Lauantaina kisa saatiin ajaa lähes loppuun asti helteisessä säässä. Sunnuntaina kisa jatkui sadekelissä, mikä heikensi radan kestävyyttä.

Osmo Kuisma

Rokkirallissa ajokalusto on todella kirjavaa. Kukko Racingia edustava Höpöhöpö Kukko eli hyvinkääläinen Roni Vesanen kurvailee kardaaniluokassa vanhalla taksimersulla.
Super Rockin hallitseva mestari, pieksämäkeläinen Miko Simonen oli ykkönen myös Joutsan kilpailun superissa lauantaina.

Tagged with →