Kuluttajina tuotetta tai palvelua hankkiessamme valintoihimme vaikuttaa mielikuvamme sen laadusta. Se voi perustua tarkkaan vertailuun tai muilta kuulemiimme suosituksiin. Valinnan lähtötilanteessa pois karsiutuvat ne, jotka eivät erityistä mielikuvaa synnytä.

Samoin kunnat käyvät vetovoimakilpailua keskenään avoimilla markkinoilla. Varsinkin korona-aika on saanut kansalaiset pohdiskelemaan omia asuinpaikkavalintojaan ja moni on ratkaisunsa tehnytkin. Vastavirtaan pois metropoleista väljemmän asumisen piiriin.

Mikä on Joutsan kuntakuva? Erotummeko eduksemme kuntien joukossa? Kuntakuvassa on kysymys kokonaisuudesta, jonka ytimessä ovat toki julkiset palvelut. Terveys- ja sivistyspalveluiden laatu ja saavutettavuus, harrastusmahdollisuudet ja -puitteet. Yrittämisen edellytykset sekä asumisen laatu ja hinta. Samoin siihen vaikuttaa koko muun yhteisön tarjoamat puitteet. Sen suhteen Joutsalla ei pitäisi olla huolta. Kilpailukykyinen alueellinen, monipuolisen tarjonnan palvelukeskus. Sijainti, saavutettavuus ja lähiluonto ovat vailla vertaa. Unohtamatta vireydestä kertovaa järjestötoimijoiden kenttää ja kultturitoimijoiden kirjoa.

Eväät hyvälle kuntakuvalle ja myönteiselle erottuvuudelle ovat siis olemassa. Osaammeko kuitenkaan viestiä sitä ulospäin? Yhdessä ja erikseen. Markkinaviestintä ei kunnassakaan voi olla päälleliimattuja sloganeja tai konsulttien kehittämiä brändejä. Valistunut kuluttaja tunnistaa väärennöksen. Viestintä toimii silloin kun sen antama kuva vastaa todellisuutta ja asiakas lisäksi yllättyy myönteisesti.

Kuntakuvan merkitystä, kehittämistä ja viestintää kannattaisi tulevien päättäjien yhdessä vakavasti pohtia. Muistaen lisäksi että päätöksenteko ja sen sujuvuus on yksi kuntakuvan elementti. Ja ehkä suurin yksittäinen riskitekijä.

Pekka Lankia
Keskustan kuntavaaliehdokas
Joutsa

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →