Joutsan kunnan koronarajoituksia puretaan porrastetusti. Kunnan poikkeusolojen johtoryhmän päätöksellä kirjastojen ja kuntosalien kävijämääriä koskevat rajoitukset purettiin jo alkuviikosta, samoin ikääntyneiden ja vammaispalvelujen vierailua koskevista rajoituksista on jo luovuttu. Kunnan maskijakelu päättyy 31. toukokuuta.

Asiointiliikenne aiotaan käynnistää uudelleen 7. kesäkuuta. Elokuussa käynnistyy puolestaan ikääntyneiden päivätoiminta, samoin elokuussa ovensa avaavat taas Tammen perhekeskus ja Hyvinvointitupa. Sen sijaan ikäihmisten kuntosali ja kunnanvirasto pysyvät yhä suljettuna.

Poikkeusolojen johtoryhmän mukaan Joutsassa on tunnollisesti noudatettu koronaohjeistuksia ja tartuntamäärät on pystytty pitämään vähäisinä.

– Toivomme kuntalaisilta edelleen tunnollisuutta ohjeiden noudattamiseen ja muistutamme maskien käytöstä ja turvavälien pitämisestä. Turhaa liikkumista ja kokoontumista on edelleen syytä välttää, poikkeusolojen johtoryhmän tiedotteessa todetaan.

Tarja Kuikka

Tagged with →