Joutsalainen Aleksi Reponen kilpaili viime viikolla ammattitaidon Suomen mestaruudesta Taitaja2021-finaalissa. Infrarakentamisen mestaruudesta taisteli yhteensä kahdeksan finalistia, ja Reponen sijoittui kolmanneksi napaten pronssimitalin.

Lajin tehtävät perustuivat rakennusalan perustutkintoon, jota Reponen parhaillaan opiskelee Jyväskylän Gradiassa. Infrarakentamisen kilpailutyössä vaadittiin tavanomaisia maanrakennuskoneenkuljettajan taitoja, esimerkiksi rakenteiden tekemistä turvallisesti suunniteltujen piirustusten ja työselitysten mukaisesti sekä järkevän työjärjestyksen päättämisestä itse. Valmiin työkokonaisuuden oli oltava hyvän rakennustavan mukainen. Kilpailijoiden ammattitasoa arvioitaessa tuomarit kiinnittivät huomiota muun muassa työturvallisuuden noudattamiseen, maarakennuskoneen päivittäisiin tarkastuksiin, työn tekemisen ja työjärjestyksen ammattimaisuuteen sekä kestävän kehityksen huomiointiin kilpailun aikana.

– Gradian Taitaja-menestys on vuosien aikana perustunut siihen, että kilpailutoiminta on nähty yhtenä opiskelijan yksilöllisen opintopolun muotona, ja siihen on panostettu, summasi Gradia Jyväskylän rehtori Pirjo Kauhanen kilpailutiedotteessa.

Jonna Keihäsniemi

Joutsalainen Aleksi Reponen nappasi nuorten ammattitaidon infrarakentamisessa pronssia. Kuva: Petteri Löppönen/Skills Finland.